Selvittääkö kohuissa rypenyt Suomi MM-kisojen ensimmäisen kuolemanpelin? ”Ottelusta tulee fyysisesti ja henkisesti kova – itseluottamuksemme on hyvä”
Naisleijonien urakka MM-kisoissa jatkuu torstaina puolivälieräottelulla Tshekkiä vastaan. Suomi sijoittui Tanskassa pelattavan turnauksen ylemmässä A-lohkossa kolmanneksi, Tshekki puolestaan voitti alemman alkulohkon puhtaalla pelillä.
Maan maaliero oli murskaava 21-2. Tshekki on oletettavasti pahempi vastus, kuin alkulohkossa Naisleijonien käsittelyssä taipuneet Sveitsi ja Japani.
– Tshekki on eurooppalaisista vastustajista tällä hetkellä kovin, vaikka he eivät vielä ole löytäneet tietään MM-kisojen ylempään alkulohkoon, Suomen valmentaja Saara Niemi sanoi Suomen Jääkiekkoliiton nettisivuilla.
Testi on kova Suomelle, joka on ollut turnauksen aika kaikenlaisten kohujen keskellä. Ensiksi tähtihyökkääjä Susanna Tapani jätti alkulohkomatsin väliin kaverin häiden takia, sitten Ilta-Sanomat kertoi maalivahti Meeri Räisäsen joutuneen hyllytyksen kohteeksi.
– Ottelusta tulee fyysisesti ja henkisesti kova, mutta olemme siihen valmiita. Olemme ajaneet uutta pelitapaamme sisään ja se alkaa olla kaikilla jo selkärangassa, Niemi kertoi.
– Itseluottamuksemme on hyvä, olemme tehneet tässä turnauksessa paljon maaleja. Voimme mennä hyvällä fiiliksellä kohti seuraavaa ottelua.
Torstain muut puolivälierät Suomi-Tshekki (18.30) pelin lisäksi ovat Sveitsi-Japani (13.00), USA-Unkari (17.00) ja Kanada-Ruotsi (21.00).
LUE MYÖS:
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”