Mestiksen latvialaisjoukkue aloittaa kautensa kuun vaihteessa – tällaisia pelaajia kokoonpanossa on
Torstaina alkava Mestis-kausi on historiallinen. Ensimmäistä kertaa mukana on joukkue ulkomailta.
Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle paikan sai latvialainen Zemgale. Baltialaisryhmän kokoonpanon runko kauteen lähdettäessä on erittäin nuori.
Joukkueen keski-ikä on alle 21 vuotta. Yli 23-vuotiaita kokoonpanossa on vain noin kentällinen.
KHL-kokemusta Zemgalen riveistä löytyy viideltä pelaajalta. Maalin suulla 29-vuotias Rihards Cimermanis on ollut Dinamo Riian kokoonpanossa vain luukkuvahtina, mutta 21-vuotias Eriks Vitols on torjunut kuudessa KHL-ottelussa.
Kenttäpelaajista Dinamo Riikaa ovat edustaneet Gustavs Millers, Renars Karkls ja Deniss Vilmans. Muut ovat saaneet vyölleen vain yhden KHL-ottelun, mutta Millers on pelannut kahtena viime kautena kuudesti KHL:ssä. Kukaan kolmikosta ei ole saanut tililleen tehopisteitä.
Porukan nestori on 30-vuotias Edgars Dikis. Joukkueen kapteeni pelasi Mestistä jo kaudella 2013-14 Jokipoikien riveissä, ja on sen lisäksi kerännyt kokemusta Ranskan ja Puolan pääsarjoista. Muutoin Zemgalessa kokemus Latvian pääsarjan ulkopuolelta rajoittuu lähinnä Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle ja Yhdysvaltojen alemman tason yliopisto- ja junioriliigoihin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Jori Lehterä: iso uutinen
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!