SuomiKiekon liigaennakossa on seuraavaksi vuorossa Jukurit. Viime kaudella todella säväyttänyt mikkeliläisjoukkue ei nyt yllä ihan runkosarjan kärkipäähän, mutta jatkopaikan se tulee ottamaan.

Viime kausi

Raikas, ennakkoluuloton, rohkea.

Siinä adjektiiveja, jotka tulevat mieleen Jukurien viime kaudesta ihan ensimmäisenä. Nuo johtivat flow-tilaan, jotka puolestaan johtivat runkosarjan kakkospaikalle. Joukkue kasvoi kauden aikana uskottavaksi, vaikka alkusyksy oli todella vaikean oloinen.

Jukurit oli vieraspeleissä koko sarjan paras Tapparan kanssa, eikä Mikkelikään ollut vieraille helppo paikka. Yksilöistä kovimmat nimet olivat muualle lähteneet hyökkääjä Petrus Palmu ja maalivahti Oskari Salminen. He johtivat tonteillaan orkesteria, jonka liito kantoi puolivälieriin asti.

Siellä KooKoo pelasi Jukurien vahvuudet pois, ja mikkeliläisten ensimmäisestä pudotuspelikeväästä jäi mieleen kovin pahasti takunnut hyökkäyspelaaminen. Jukurit teki seitsemässä puolivälieräottelussa vain kymmenen maalia, ja ratkaisupeleissä maalille nousi Salmisen tilalle selkeä haastaja Karolus Kaarlehto.

Kesän pelaajasiirrot

Merkittävimmät tulijat ovat maalivahdit Markus Ruusu ja Frans Tuohimaa sekä Kovarcikin hyökkääjäveljekset Michal ja Ondrej. Muut tulleet hyökkääjät ovat Juhamatti Aaltonen, Niko Huuhtanen, Daniel Mäkiaho ja Miikka Pitkänen.

Ruususta, Tuohimaasta, Aaltosesta ja Pitkäsestä voi kaikista puhua kokeneina liigapelureina. Näistä isoa roolia voi kaavaille kolmelle viimeksi mainitulle.

Tuohimaa ottanee ykköskassarin paikan, Aaltosen ja Pitkäsen tulisi kantaa vastuuta viimeistelystä ja ylivoiman onnistumisesta. Kovarcikik ja Huuhtanen ovat väläytelleet kukin hyökkäyspään osaamistaan syksyn treenipeleissä.

Lähtijöitä ovat muun muassa maalivahdit Kaarlehto ja Salminen, pakki Stanislav Garejev ja hyökkääjät Teemu Henritius, Anssi Löfman, Aatu Räty, Kirill Maksimov, Palmu, Joachim Rohdin, Simon Stransky.

On sanomattakin selvää, että näin monen hyökkääjän lähtö tulee jotain vaikuttamaan jollain tavalla – joko muuttamaan joukkueen hyökkäämistapaa tai pakottamaan valmennuksen reagoimaan.

Lähtijöistä Räty, Palmu, Rohdin ja Stransky olivat Jukurien ilonaiheita viime kaudella. Selkeitä heikkouksia oli vaikea löytää, ja kaiken lisäksi etenkin Räty ja Palmu vetivät illasta toiseen välttämättä täydelliset suvantovaiheet.

Ihanne ykkösketju

Toimiva viisikko oli kasassa CHL:n kauden kahdessa ensimmäisessä matsissa, joten mennään tällä. Jormakka ja Aaltonen ovat edelleen ison ruudun kovia viimeistelijöitä, Mäkinen on näyttänyt puhkeavan kukkaan päävalmentaja Olli Jokisen alaisuudessa Mikkelissä. Sentteri ei välttämättä tao kovia pisteitä, mutta kokonaisvaltaisen keskushyökkäämisen hän hoitaa.

Pakeista Nässen takoi viime kaudella pudotuspelit huomioden tasan 30 pinnaa, eli vahvuuksia on ylöspäin. Larsen kykeni hänkin 19 pisteeseen, mutta parin pelaajista tanskalainen lienee puolustavampi pelaaja.

Olympialaisissa ja MM-kisoissa Tuohimaalle ei tullut vastuuta kolmosveskarin roolissa, mutta nyt tarjolla on ykkösveskarin paikka. 31-vuotias Tuohimaa on liigakonkari, sillä debytoihan hän sarjassa jo kymmenen vuotta sitten.

Tuohimaan torjuntaprosentti Liigassa on 243 runkosarjapelin jälkeen 91,1 ja 22 pudotuspelimatsin jälkeen 90,6.

Pelaajakuvat ja logo @Liigan kuvapankki.

Näin käy

Etenkin hyökkäyspäässä isosti muuttunut Jukurit on tehnyt mielenkiintoisia kauppoja, kun remmiin on tullut kokeneita konkareita ja nuorempia, kenties tuntemattomiakin lupauksia. Viime kauden kaltaista liitoa tuskin nähdään, mutta pudotuspeleihin Jukurit jatkaa runkosarjan 8. sijan turvin.

Valmennus

Päävalmentaja: Olli Jokinen
Apuvalmentaja: Toni Lydman
Apuvalmentaja: Vesa Surenkin
Maalivahtivalmentaja: Mika Tarvainen
Fysiikkavalmentaja: Jaakko Forsell

Kokoonpano

Maalivahdit:
Markus Ruusu
Frans Tuohimaa

Puolustajat:
Saku Forsblom
Hannes Häkkilä
Joni Jurmo
Oliver Larsen
Niclas Lundgren
Linus Nässen
Niklas Peltomäki
Niilo Romppanen
Libor Zabransky

Hyökkääjät:
Juhamatti Aaltonen
Oskar Batna
Niko Huuhtanen
Jarkko Immonen
Pekka Jormakka
Juho Järvelä
Ondej Kovarcik
Michal Kovarcik
Nikita Krivokrasov
Daniel Mäkiaho
Otto Mäkinen
Markus Oden
Jesper Piitulainen
Miikka Pitkänen
Patrik Puistola
Samu Tuomaala