IS: Suomalainen miljardööri haluaa ostaa entisen Hartwall-areenan!
Energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen on valmis ostamaan yli puoli vuotta suljettuna olleen Helsinki-hallin, eli entisen Hartwall-areenan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Pakotelistatut venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg omistavat Helsinki Halli Oy:tä hallinnoivan Arena Events Oy:n.
IS:n mukaan Anttonen ei halua päästää suomalaiselle urheilulle merkittävää Helsinki-hallia lahoamaan.
– Kyllä, tieto pitää paikkansa. Minulta on kysytty kiinnostustani ostaa areena ja olen vastannut, että olen valmis siihen, jos mitään juridisia esteitä ei ole olemassa, Anttonen kertoi Ilta-Sanomille.
Jääkiekkoseura Jokerien ostamisesta suomalaisen urheilun hyväntekijänä tunnettu miljardööri ei kuitenkaan ole kiinnostunut.
IS kertoo, että ulkoministeriö ja Ulosostolaitos haluavat ennen ostoa olla varmoja siitä, ettei ostajaa ole syytä epäillä venäläismiljardöörien bulvaaniksi ja siitä, että areena myydään käypään hintaan.
IS:n lähteiden mukaan venäläisoligarkit ovat pyytäneet entisestä Hartwall-areenasta 50-60 miljoonaa euroa. Lopullisen hinnan uskotaan kuitenkin asettuvan lähemmäksi 40 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona: lähtöpassit NHL:ssä!
- Hurja paljastus: Rangersilta tyly ilmoitus Artemi Panarinille
- NHL:ssä vaihtokauppa: Anaheim Ducks hankki lisää ilkeyttä hyökkäykseensä
- NHL:ssä kuhisee! Kaupataanko Ruotsin olympiapuolustaja viimein?
- Kumpi vetää pidemmän korren? MTV: Jokerit ja HIFK kilpailevat samasta vahvistuksesta
- IL: Kimmo Kuhta sai töitä Liigasta!
- MTV: Tämä on Lukon loukkaantuneen maalitykin tilanne
- JYP lainasi hyökkääjänsä toiseen Liiga-seuraan
- Tre Kronorin karmea loukkaantumissuma syvenee – NHL-supertähti sivuun
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- KalPalle kaksi huippuvahvistusta
- Jokerit-tähti ilmiliekeissä: rikkoutuuko kaikkien aikojen Mestis-ennätys?
- Urheilucast: Tappara valmistelee järisyttävää sopimustarjousta Liigan pistehirmulle
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- HIFK:n tähtihyökkääjä: pitkä pelikielto
- Missä ura jatkuu? Liigan maalipörssin voittaja vapaille markkinoille
- Lähde: Suomalaistaiturin perässä useat huippuseurat: ”Houkutteleva pelaaja”
- Yllätyshankinta: Suomalaisvahti siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan!