Yle: Jokerit-ikoni katuu sinisilmäisyyttään Venäjän suhteen: ”Hävettää”
Ossi Väänänen pelasi urallaan kolme kautta KHL:ssä. Kaksi niistä Jokereissa ja yhden Dinamo Minskissä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut eläköityneen puolustajan mietteliääksi.
– Hävettää itseänikin, miten naiiveja olemme olleet, Väänänen kommentoi Ylen haastattelussa.
– Ukrainan tapahtumat ovat menneet todella pahasti ihon alle. En tiedä, missä pumpulissa tässä on eletty. Sitä on ajatellut, ettei tällaista enää tapahtuisi, mutta niin vain tapahtui.
Venäjä valtasi Krimin jo vuonna 2014. Tuon jälkeen Jokerit pelasi vielä monta vuotta KHL:ssä monen suomalaispelaajan tavoin.
– Tuolloin naiivius riivasi varmaan vähän jokaista, vaikka Krimin miehityksen vuonna 2014 olisi pitänyt avata kaikkien silmät. Olin itse silloin aktiivipelaaja ja elin aikamoisessa kuplassa. Jääkiekko ja oma ammatti veivät kaiken fokuksen. Sitä ajatteli, että kyseessä olisi erittäin kova sarja ja fanit näkisivät huipputason jääkiekkoa. Toistan itseäni, mutta se on ollut hyvin naiivi tapa ajatella.
Nyt Väänäsellä on selvä mielipide Venäjällä pelaamisesta.
– Voin sanoa vain, että itse en lähtisi Venäjälle. En haluaisi olla tekemisissä minkään kanssa, mikä edustaa tuota hyökkäyssotaa.
LUE MYÖS:
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Kärpät löi lukkoon tärkeän jatkosopimuksen – ”Nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja”
- Liiga-paluu kesti yhden pelin – nyt uusi seura koputtelee!
- Teemu Hartikaisesta karu arvio – Karri Kivi MTV:llä: ”Erittäin haastava pelaaja”
- Nyt paljastui: NHL-pomo yritti kaupata suomalaisen – ”Oli tehtävä vaikea päätös”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit