Marc-Andre Fleurylta vihjaus uran jatkosta – tässäkö tuleva seura?

Pitkän NHL-uran jo tähän mennessä tehnyt maalivahtilegenda Marc-Andre Fleury on antanut vihiä tulevaisuudestaan miehen kommentoitua tulevan kauden seuravalintaansa Quebecissä järjestetyn golfturnauksen yhteydessä.
Kiertolaiseksi viimeisen vuoden aikana ajautunut kanadalainen aikoo painottaa tulevassa seuravalinnassaan ennen kaikkea jatkuvuutta.
– Ensimmäistä kertaa urallani voin itse tehdä päätöksen tulevasta seurastani, mies muistuttaa UFA-statuksestaan RDS-sivustolle.
– Haluan harkita asiaa rauhassa, mutten kuitenkaan liian pitkään. Kun allekirjoitan seuraavan sopimukseni, minun on löydettävä uusi koti, koulu lapsilleni ja muutenkin hoidettava asiat, joita perheeni tarvitsee. Kyse on siis täydellisen paketin löytymisestä, Fleury muistuttaa perheellisen miehen realiteeteista.
– Lapseni käyvät yksityistä koulua ja he ovat menettäneet viime vuosina ystäviään jatkuvien muuttojen vuoksi. Yritän nyt löytää pysyvyyttä myös heidän elämäänsä, maalivahti muistuttaa.
Fleuryltä kysyttiin myös mahdollisuudesta edustaa tulevaisuudessa miehen kotiprovinssin Montreal Canadiensia. Asiassa on kuitenkin yksi iso kysymysmerkki: Carey Pricen uran jatko.
– Se voisi olla vaihtoehto, mutta se ei ole sitä vielä. Toivon Careyn olevan kunnossa ja kykenevä palaamaan jääkiekon pariin ensi kaudella, Fleury vastaa korrektisti.
Maalivahdin jatko Minnesota Wildissa on epätodennäköistä seuran tukalasta palkkakattotilanteesta ja Zach Parisen ja Ryan Suterin sopimusten purusta johtuvista sakoista johtuen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!