Suuri ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Tshekki-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, kommentit ja poissaolot
Jääkiekon MM-kisojen alkulohkot saadaan pakettiin myöhään tiistai-iltana.
Suomen ja Tshekin välisessä ottelussa riittää isosti panosta, sillä Leijonat on kiinni lohkossa. Tshekki voi kuitenkin vielä ohittaa Leijonat, mikäli se voittaa kamppailun varsinaisella peliajalla.
Suomen ja Tshekin välinen ottelu alkaa tiistaina 24. toukokuuta kello 20.20. Voit tutustua kattavaan otteluennakkoon alta.
Televisiointi
Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä MTV3-kanavalta, jossa lähetys alkaa kello 20.00. Selostajana toimii Mika Saukkonen.
Maksullisen suoratoistopalvelu C Moren puolella ottelun ennakointi alkaa jo kello 19.30. Suoran studiolähetyksen juontaa Teemu Niikko. Asiantuntijoina toimivat Lauri Marjamäki ja Lasse Kukkonen. Ottelun selostaa Antero Mertaranta.
Jääkiekon MM-kisoja voi seurata myös ilmaiseksi. Katso tarkemmat ohjeet painamalla tästä.
Poissaolot
Suomen joukkueelta sivussa ovat Sami Vatanen, Jere Innala ja Frans Tuohimaa. Vatanen on ollut viime päivät kipeänä, mutta koronaa puolustajalla ei ole.
Kentälliset
Leijonien kentällisissä ei ole suurempia muutoksia. Ville Pokka korvaa sairastuneen Vatasen. Loukkaantuneena ollut Harri Säteri nousee takaisin varamaalivahdiksi.
64 Mikael Granlund (A) – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
25 Toni Rajala – 51 Valtteri Filppula (C) – 76 Jere Sallinen
82 Harri Pesonen – 91 Juho Lammikko – 10 Joel Armia
80 Saku Mäenalanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (A)
4 Mikko Lehtonen – 38 Juuso Hietanen
41 Miro Heiskanen – 50 Mikael Seppälä
3 Niklas Friman – 2 Ville Pokka
23 Esa Lindell – 55 Atte Ohtamaa
45 Jussi Olkinuora (29 Harri Säteri)
Tshekin kokoonpano ei ole vielä tiedossa. Näet alta edellisottelun kentälliset, jotka tuskin paljoa muuttuvat.
#narodnitym #jakolev #mshokej #IIHFWorlds
Parhaat pistemiehet
Leijonien paras pistemies on tällä hetkellä puolustaja Mikko Lehtonen, joka on kerännyt kuudessa ottelussa kahdeksan tehopistettä.
Suomi:
Mikko Lehtonen, 6 ottelua, 2+6=8
Mikael Granlund, 5 ottelua, 3+4=7
Sakari Manninen, 6 ottelua, 2+4=6
Tshekki:
Roman Cervenka, 6 ottelua, 3+8=11
Matej Blumel, 6 ottelua, 4+4=8
David Krejci, 6 ottelua, 1+6=7
Kuntopuntari ja lohkotilanne
Suomi on tällä hetkellä kiinni lohkovoitossa. Tiistain ottelut voivat kuitenkin vielä muuttaa paljon asioita, sillä lohkovoitto voi mennä yhä myös Ruotsille tai Tshekille.
Ennen illan ottelua Leijonat on raapinut kuudesta ottelustaan viisi voittoa, eikä joukkue ole hävinnyt otteluakaan varsinaisella peliajalla. Tshekki on puolestaan voittanut kuudesta ottelustaan neljä.
B-lohkon (Tampere) tilanne tiistaiaamuna:
Pelaajien kommentit
Leijonien kapteeni Valtteri Filppula kertoo Suomen Jääkiekkoliiton haastattelussa, että joukkue lähtee hyvin luottavaisella mielellä illan Tshekki-otteluun, jossa panoksena on lohkovoitto.
– Mun mielestä ollaan kyllä pelattu hyvin. Ei meillä ole mitään isoja asioita, mitä pitäisi muuttaa tai tehdä eri lailla. Tietenkin tuo erikoistilannepelaaminen on sellainen, jossa toivottavasti pystytään nostamaan tasoa koko turnauksen ajan. Koska kyllähän se aika lailla niin menee, että erikoistilannepelaamisella paljon ratkaisuja tehdään.
– Mun mielestä meillä on homma hyvin kasassa. Totta kai, kun tulee enemmän pelejä niin sitä toivoo, että pelin taso siitä automaattisesti koko ajan vähän nousisi ja sama tavoite se on jokaisella joukkueella. Ja kyllähän sen pitääkin nousta, jos meinaa pärjätä, Filppula kommentoi.
Näin käy
Suomen ja Tshekin välinen kamppailu tulee olemaan todella tasainen. Paperilla molemmat joukkueet ovat turnauksen parhaimmistoa, eikä olisi yllätys, mikäli jompi kumpi juhlisi turnauksen päätteeksi maailmanmestaruutta.
Leijonat pääsee otteluun paremmista asetelmista, sillä joukkue on levännyt kaksi kokonaista päivää, kun taas Kari Jalosen luotsaama Tshekki pelasi maanantaina kovan kamppailun Yhdysvaltoja vastaan.
Ottelu ratkeaa todennäköisesti todella pieniin asioihin, kuten erikoistilannepelaamiseen. Molemmilta joukkueilta löytyy ylivoimalle paljon tulivoimaa, mutta Leijonien alivoima on ollut tähän mennessä timanttista, sillä joukkue ei ole päästänyt ainuttakaan alivoimamaalia.
Leijonat puolustaa tiivisti, eikä joukkue ota turhia jäähyä. Ottelu päättyi Suomen 2-1-voittoon.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
