Jääkiekkoliigassa päättyneellä kaudella lähelle pohjaa ja ulos pudotuspeleistä jäänyt JYP kertoi torstaina tiedotteessaan, että hyökkääjä Robert Rooba palaa Jyväskylään.

Kyseessä on kaksivuotinen sopimus, jonka jälkimmäinen vuosi sisältää ulkomaan option.

Virolaispelaaja palaa Keski-Suomeen yhden välikauden jälkeen. Menneellä sesongilla hän pelasi KHL:ää Severstal Tsherepovetsissa iskien 39 peliin tehot 5+2=7.

JYPissä hän pelasi ennen tuota kaudet 2016-21 takoen parhaimmillaan jopa 41 pinnaa. Ne tulivat toissa kaudella 59 pelissä mallilla 30+11=41.

Rooba pelasi tänä talvena Viron väreissä 1B-divisioonan MM-kisoissa iskien neljään peliin neljä maalia.

Rooba jakoi turnauksen maalipörssin kakkossijan. Viro sijoittui turnauksessa neljänneksi, eli maa jatkaa samalla sarjatasolla myös ensi kaudella.