Ilves tykitti Kärppien kassarin vaihtoon pikatahtiin, TPS nollasi HIFK:n – katso puolivälierien kohokohdat

Puolivälierät käynnistyivät sunnuntaina kahdella ottelulla, kun Ilves kohtasi Kärpät ja HIFK vieraili Turussa TPS:n luona. Kotijoukkueet olivat vahvempia molemmissa kamppailuissa.
Tampereella jo ensimmäiset kahdeksan minuuttia tuntuivat ratkaisevilta. Ajassa 7.28 Ilves johti oululaisjoukkuetta 3-0, ja etenkin kolmannen osuman helpon näköisesti päästänyt Stanislav Galimov sai kutsun vaihtopenkille. Tästä MTV Uutisten linkistä näet kolme ensimmäistä maalia ja C Moren studiopohdinnat ensimmäisellä erätauolla.
Aivan samanlaista ilotulitusta eivät kaksi jälkimmäistä erää olleet, mutta Ilves oli parempi läpi ottelun. Kotijoukkue viimeisteli tyhjään maaliin pelin päätöslukemiksi 5-1.
TPS nollasi helsinkiläiset vieraansa maalein 2-0. Ensimmäisestä maalista vastasi Tyler Steenbergen ja toisesta Juuso Pärssinen. MTV Uutisten videot osumista näet klikkaamalla maalintekijöiden nimiä.
Tampereella puolivälierien avausta seurasi 8301 silmäparia, kun taas Turussa paikan päällä oli 5483 katsojaa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Latvian mitalijuhlissa huvittava yksityiskohta! Lähettivät Yhdysvalloille kauniin kuitin
- Paljastus: Teuvo Teräväinen oltiin lähellä kaupata toiseen NHL-seuraan
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Lasse Kukkonen suivaantui C Moren studiossa Kanadan MM-kapteenin tempauksesta: ”Kuin vanhojen autojen kauppias”
- Tapparan hyökkääjä lähtee Liigasta – uusi joukkue löytyi ulkomailta