Tiesitkö? Kaapo Kähkönen kakkosena suomalaisvahtien yllättävässä rankingissa – menee pian ohi Pekka Rinteen kärkeen
NHL:ssä yhä tulokkaiden kirjoilla oleva Kaapo Kähkönen on tekemässä suomalaisittain erittäin kovaa temppua. Pelaaja torjui viime yönä NY Islandersia vastaan 4-3-voiton ja päänahka oli kassarille jo uran 29:s.
Taalaliigan runkosarjassa 45 ottelua pelannut ja kausikohtaisesti toistaiseksi maksimissaan 24 ottelua pelannut Wild-torjuja on enää voiton päässä suomalaisten tulokasvahtien voittoennätyksestä taalaliigassa.
Kyseistä tilastoa johtaa Pekka Rinne, joka otti tulokkaana 30 voittoa.
Islesiä vastaan Kähkönen joutui urakoimaan voiton eteen 40 torjuntaa. Tällä kaudella voitto oli suomalaiselle kymmenes.
– Tämä ei ole aina kauneinta tai parasta mahdollista. Mutta kyse on siitä, kuinka kykenee löytää tapoja voittamaan. Oli kyse sitten vaikka pienistäkin asioista, taalaliigaan toissa kaudella murtautunut pelaaja sanoi seuransa kotisivuilla.
Suomalainen on tulokas, koska hän ei ole pelannut kausikohtaisesti yli 25 ottelua ja pelaaja on alle 26-vuotias.
– Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Kähkönen olisi pitänyt meitä mukana. Hän antoi meille mahdollisuuden voittaa, Wild-luotsi Dean Evason kiitteli.
Wild on lännen puolella hyvissä asetelmissa, ja esimerkiksi kyseisen konferenssin joukkueita vertailtaessa se on kerännyt pisteitä jopa kolmanneksi eniten (57).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!