Aivan älytöntä sekoilua karanteenien, etäkoulukysymysten ja harrastusmahdollisuuksien kanssa päivästä toiseen – liigapelaajalta painava puhe
Liigajoukkueet ovat kärsineet viime aikoina taas kovalla kädellä koronavirustilanteesta. Positiiviset testitulokset ja karanteenit ovat vieneet liigajoukkueita sivuun peleistä, jonka takia pääsarjassa on nähty lukuisia ottelusiirtoja.
Huippu-urheilun eri käänteiden rinnalla puhuttavat myös ruohonjuuritason liikunta, esimerkiksi lasten harrastamismahdollisuudet ja kuntosalien sekä uimahallien sulkemiset.
Suomen päättäjät ovat tehneet kaikessa epäloogisuudessaan päätöksiä, jotka ovat laskemassa harrastusmahdollisuudet minimiin. Sekametelisoppaa on vaikea ymmärtää, kun lukuisat vallitsevat seikat lyö muutamaan, todella puhuttelevaan twiittiin.
– Meillä seurassa koronatapaus, ei pelaajalla ja kaikki karanteeniin. Toisessa seurassa viidellä pelaajalla korona ja omaehtoinen kahden päivän karantteeni ja thats it. En tiedä mikä on oikein, mut missä on se kuuluisa logiikka? Lapset voi mennä kouluun, mut ei harrastaa? Sportin Jonne Virtanen kyseli Twitter-tilillään ihan aiheellisesti.
Meillä seurassa korona tapaus, ei pelaajalla ja kaikki karantteeniin. Toisessa seurassa 5 pelaajalla korona ja omaehtoinen 2 päivän karantteeni ja thats it. En tiedä mikä on oikein mut missä on se kuuluisa logiikka? #Liiga
Lapset voi mennä kouluun mut ei harrastaa?
Lapset voi mennä kouluun mut ei harrastaa?
Samaan aikaan mä olen karantteenissa koska mun työpaikalla on 2 ihmisellä korona. Ihmisillä kenen kanssa en oo ollu missään tekemisissä. Samaan aikaan toinen saman alan ihminen ei oo karantteenissa vaikka istuu joka päivä alle metrin päässä koronaan sairastuneen kanssa?
Mä olen ottanu rokotukset ihan mukisematta koska se helpottaa mun elämää (en pelkää koronaa ja tuli se jo sairastettuaki). Nyt mun pitäis antaa mun lapsille rokotus ketkä on sairastanu jo pari vaarallisempaa varianttia oireinaan päivä lämpöä? 1/2
LUE MYÖS:
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- Jarmo Kekäläinen teki NHL-kaupat – yksi ulos, kaksi sisään!
- Suomalaispuolustaja koki kovia NHL:ssä – raju taklaus päätti ottelun
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Floridan suomalaiset tänään ilmaiskanavalla – näin näet ottelun jo kello 20!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Liigan supertähti romahti – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Liiga-seura iski – vahvistus Pohjois-Amerikasta!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!
- Liiga-seuran hyökkäyksestä putosi tärkeä palanen – ei pelaa enää tänä vuonna
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- MTV: HIFK reagoi – uusi hankinta tähtäimessä!