Suomi – Tshekki: Haavoitettu Tshekki sata lasissa
Nuorten MM-kisat
Suomi – Tshekki
Keskiviikko 29.12. klo 21:00
Nuorten leijonien kisat ovat lähteneet sangen mukavasti liikkeelle. Niukka voitto Saksasta menee Saksan hyvyyden piikkiin, sillä saksalaiset aiheuttivat yhden kisojen suurimmista yllätyksistä kaatamalla juuri tänä iltana Rogers Placessa Suomea vastaan asettuvan Tshekin. Kisoissa puhuttaa tällä hetkellä USA:n joukkueen pettänyt koronakupla – toivotaan, että vastoinkäymiset pandemian kanssa päättyvät tähän.
Suomi oli odotetun ylivoimainen Itävaltaa vastaan, ja maaliero olisi loppujen lopuksi voinut olla suurempikin kuin toteutunut kuusi maalia. Itävalta-pelissä tahtipuikkoa heilutti Samuel Heleniuksen johtama ketju, jossa Brad Lambert ja Ville Koivunen olivat toisen ottelun tehokkaimmat suomalaiset. Antti Pennanen pitää joukkueen naruja taitavasti käsissään – ensimmäisen ottelun jälkeen joukkuetta muokattiin tajukkaasti ja tuloksekkaasti.
Avauspelissään Tshekki säikytteli Kanadaa, mutta hävisi lopulta paremmalleen ansaitusti. Saksaa vastaan ottelu oli tasainen, vaikka Tshekki ottelun laukaukset veikin nimiinsä. Jatkoaikatappio varmasti järkytti tshekkejä, vaikka jatkopaikan pitäisi ollakin selviö, kunhan heikko Itävalta vain hoidetaan. Joukkueen ykköstykkinä pidetty Jan Mysak avasi maalitilinsä Saksaa vastaan, ja nuorukainen on vaarallinen myös Suomea vastaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi nauttii ottelussa suosikkiasemaa, mutta kertoimet ovat painuneet aivan liian alas. Tshekki tulee tähän otteluun aivan varmasti sata lasissa. Tässä tilanteessa ei ole syytä lähteä massojen mukaan, vaan tehdä maltillinen pelisijoitus tshekkeihin, joka on tuloksiaan parempi yhdistelmä. Tarjolla olevassa tasoitusvedossa jopa maalin tappio sallitaan: veto on siis Tasoitusveto, Tshekki +1.5 kertoimella 1,99. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n