Onko Nuorista Leijonistakaan haastajaksi? USA julkaisi ihan hillittömän kovan MM-kisajoukkueen
Yhdysvallat on julkaissut joukkueensa, jolla se lähtee puolustamaan alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta tapaninpäivänä alkaviin ikäluokan MM-kisoihin Edmontoniin ja Red Deeriin.
Kuten olettaa saattaa, mukana on lukuisia NHL:n tulevaisuuden nimiä. Yksi kirkkaimmista tähdistä on jo aiemmin alle 20-vuotiaiden MM-kultaa juhlinut Matthew Beniers, 19. Hän on NHL-draftin tuore ykköskierroksen kakkosvaraus.
Yhdysvallat kohtaa turnauksen alkulohko A:ssa Venäjän, Ruotsin, Slovakian ja Sveitsin.
– Luulen, että nyt meillä on täysin erilainen joukkue aiempaan verrattuna. Saimme mukaan paljon toki tuttuja kasvoja, mikä on mukava juttu. Se auttanee meitä, että meillä on keskenään viihtyviä pelaajia, Beniers sanoi NHL:n nettisivuilla.
Tähtipaidat ovat jääneet vuoden 2016 kisoista lähtien vain kerran mitaleitta. ”Vahinko” sattui vuonna 2020 Tshekin Ostravassa ja Trinecissä, jossa USA:n tie tyssäsi puolivälieriin Suomen kustannuksella.
– Edellisissä kisoissa teimme jotain hyvin erityistä ja se oli mahtavaa. Mutta nyt meidän on aika kääntää sivua. Meidän pitää muistaa se, mikä toimi ja mikä ei toiminut, Beniers muisteli.
Viimeisimmän draftin kärkinimistä mukana ovat myös Luke Hughes (#4), Matt Coronato (#13), Chaz Lucius (#18) ja Mackie Samoskevich (#24).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roope Taponen: sopimus purettu!
- Tässä Leijonien kentälliset lauantain Sveitsi-otteluun
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
