Jukureissa hirmuminuutteja kellottava kaksikko ajatui myllyille TPS-pelissä – toinen ajettiin suihkuun, Olli Jokiselta hurja arvio: ”Oliko nouto kyseessä Tepsin puolelta”
Liigan kellarikerroksessa painiva Jukurit järjesti alkuviikon kovimman paukun, kun se nollasi sarjakärki TPS:n kotonaan tiistaina 3-0. Yllättävän matsin puhuttavin hetki nähtiin päätöserän puolessa välissä, jossa miehiä komennettiin jäältä sivuun urakalla.
Jukurien Linus Nässen ja TPS:n Eetu Liukas saivat kakkoset väkivaltaisuudesta ja isäntien Oliver Larsen sekä vieraiden Topias Haapanen 5+20-minuuttiset tappelusta. Mikkeliläisten sivuun laitettuja pelaajia yhdisti se fakta, että ulkolaiset olivat joukkueen peliaikakuninkaita nimenomaan puolustajista puhuttaessa.
Kun taululla oli tuossa vaiheessa, kolmannen erän puolessa välissä Jukurien 2-0 johto, saattoi joku ajatella pelaajien hakemisen TPS:n puolelta tarkoitukselliseksi. Tähän viittasi myös mikkeliläisluotsi Olli Jokinen lehdistötilaisuudessa, joka on julkaistu muun muassa Liigan nettisivuilla.
– Larsenin mylly oli pelitilannetappelu. Loistava juttu meidän kannalta, että meillä on tuollaisia, jotka puolustavat meidän pelaajiamme.
– Iso pelaaja, pelasi mahtavan ottelun. En tiedä, oliko jonkinnäköinen nouto kyseessä Tepsin puolelta.
Vaikka Larsen ja Nässen joutuivat kumpikin isommille ja pienemmille istunnoille, pelasivat he hirmuminuutit. Ensiksi mainitun peliaika oli 19.04 ja Nässenin peräti 27.13. Larsenin minuuttien suuruuden todistaa se, että esimerkiksi TPS:ssä ne olisivat olleet kolmanneksi isoimmat – siis ulosajosta huolimatta!
Larsen on Jukurien kauden peliaikakuningas lukemin 21.41, Nässen seuraa kolmantena lukemalla 21.05.
Liiga keskiviikkona:
JYP-TPS
Kärpät-Pelicans
SaiPa-Ilves
Tappara-Sport
Ässät-KooKoo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!