”Tajusin miten lähellä oli kuolema” IL: Liiga-selostaja vaarallisessa läheltä piti -tilanteessa liikenteessä
Kuva: Juha Tamminen
Liigan selostajana toimiva Aleksis Ärje kertoi Iltalehdelle joutuneensa liikenteessä vaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen perheensä kanssa.
Kesän aikana myös pesäpalloa selostanut Ärje oli heinäkuun lopulla työmatkalla Imatralta Kankaanpäähän. Hänen avovaimonsa ajoi autoa ja kyydissä oli myös parin seitsemän kuukauden ikäinen tytär.
Nastolan kohdalla vastaan tuli henkilöauto, jonka kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja ajautui väärälle kaistalle. Se oli hyvin lähellä osua Ärjen edellä ajavaan autoon, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä onnistui hieman väistämään ja vastaan tuleva auto ajautui pientareelle aivan Ärjen auton edestä.
– Istuin auton takapenkillä tekemässä läppärillä töitä avovaimoni ajaessa ja tyttäremme ollessa turvaistuimessa takapenkillä. Muistan kuinka olin juuri käymässä läpi Kankaanpään Mailan Lauri Vierimaan pesäpallotilastoja, kun vaimoni huudahti etupenkiltä tapahtumaketjun alkaessa, Ärje kommentoi Iltalehdelle.
– En ehtinyt tuossa hetkessä tajuta oikein mitään, sillä kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa. Arvonta meni onneksi onnellisesti, luoti tuli väistettyä.
Kävi ilmi, että pientareelle suistuneen auton kuljettaja oli nukahtanut rattiin. Kaikkien tapahtumasarjan osapuolten onneksi tilanne ei johtanut yhteenkään henkilövahinkoon, mitä voidaan pitää jopa melkoisena ihmeenä.
Vasta myöhemmin Ärje alkoi sisäistämään tilannetta paremmin.
– Tapahtunut alkoi hahmottua kunnolla, vapina iski kieltämättä päälle. Tajusin miten lähellä oli kuolema, halvaantuminen tai muutoin vakava loukkaantuminen. Sellaisen miettiminen veti hiljaiseksi.
Ärjen henkilöauton kojelaudalla ollut kamera kuvasi talteen koko tilanteen. Video on nähtävillä Iltalehden tekemässä jutussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!