Owen Power ei ole ainoa NHL-ykkösvaraus, joka ei pelaa välittömästi taalaliigassa – nämä pelaajat toistivat nuorukaisen tempun
Menneen kesän ykkösvaraus Owen Power ei aio pelata NHL:ssä tulevalla kaudella. Sabersin lupaus päättää jäädä Michiganin yliopistoon vielä yhdeksi kaudeksi. Se, että varaustilaisuudessa ensimäinen valittu pelaaja ei pelaa NHL:ssä heti on harvinaista, mutta Power ei ole yksittäistapaus.
Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2007, kun St. Louis Bluesin ykkösvaraus Erik Johnson jäi juniorisarjaan vielä vuodeksi. Sitä ennen pakon sanelemana Aleksandr Ovetskin pelasi pakon sanelemana KHL:ssä taalaliigan työsulun takia.
1990-luvun puolivälissä kolmea peräkkäistä ykkösvarausta ei nähty NHL:ssä ensimmäisellä kaudella varauksiensa jälkeen. Chris Phillips, Bryan Bernard sekä Ed Jovanoski eivät kukaan pelanneet välittömästi NHL:ssä.
Sitä edelliset tapaukset kuuluivat molemmat Quebec Nordiquesille. Yksi tunnetuimmista tapauksista oli Eric Lindrosin kieltäytyminen pelaamasta Quebecissä. Kaksi kautta aiemmin Mats Sundin ei myöskään pelannut välittömästi.
Ensimmäinen pelaamatta jättänyt ykkösvaraus oli Montreal Canadiensin maalivahti Michel Plasse vuonna 1968.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat