Mestiksessä pelaava TUTO Hockey on tehnyt yksivuotisen sopimuksen suomalaispuolustaja Roni Allenin kanssa.

22-vuotias puolustaja on pelannut Liigassa edellisen kolmen kauden ajan JYPin riveissä. Pelattuja otteluita tilillä on yhteensä 128 kappaletta, joihin on syntynyt 18 tehopistettä. Hän oli voittamassa myös CHL:n mestaruutta helmikuussa 2018.

Mestiksessä Allen on pelannut aiemmin JYP-Akatemiassa, RoKissa sekä KeuPa HT:ssa. Keuruulaisseuran mukana Allen oli voittamassa myös Mestiksen mestaruutta.

– Roni on ikäisekseen jo kokenut ja rutinoitunut pelaaja. Hän on osoittanut Liigassakin, että pystyy kantamaan vastuuta ja pelaamaan roolissa kuin roolissa. Tämän tasoisia pelaajia tulee harvoin tarjolle Mestikseen, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että Roni valitsi pelipaikakseen juuri TUTOn, hehkuttaa urheilukoordinaattori Jouni Virpiö seuran tiedotteessa.

TUTO Hockey

@TUTOHockey
TERVETULOA TURKUUN RONI ALLÉN

TUTO on solminut kauden 21-22 kattavan sopimuksen puolustaja Roni Allénin kanssa. Valtaosan urastaan 22-vuotias pakki on kiekkoillut JYPissä, mutta matkan varrelle on mahtunut myös vuoden 2018 Mestis-mestaruus KeuPa HT:n riveissä.

📸 Jiri Halttunen