Edmonton Oilers on tehnyt mammuttimaisen jatkosopimuksen puolustaja Darnell Nursen kanssa. Kahdeksan kauden mittainen sopimus on arvoltaan 74 miljoonaa dollaria, ja keskimääräinen vuosipalkka on 9,25 miljoonaa.

Nurse saa enemmän palkkaa kuin NHL:n kovimpiin puolustajiin lukeutuvat Miro Heiskanen ja Cale Makar, jotka solmivat omat jatkosopimuksensa tänä kesänä. Nurse ei kuitenkaan ole samanlainen sulava luistelija tai kiekollisesti yhtä lahjakas.

Valtavan sopimuksen myötä Nurselta kuitenkin odotetaan tehoja. Viime kaudella niitä saatiinkin, kun hän tykitti 56 otteluun 16 maalia ja 36 tehopistettä.

Tilastojen perusteella voi kuitenkin sanoa, että maalimäärässä oli onneakin matkassa. Nursen laukausprosentti oli 10,4, eli useampi kuin joka kymmenes kuti painui häkkiin.

Vastaavanlaista tehokkuutta on haastavaa ylläpitää jatkossa. Aiemmalla urallaan Nursen laukausprosentti on ollut jossain kahden ja viiden välillä. Hänelle tavanomaisella viiden laukausprosentilla viime kaudella maaleja olisi tullut vain seitsemän. Olisiko Nurselle maksettu 74 miljoonaa dollaria seitsemästä maalista?