Mitä ylistyspuhetta: Näin Nashvillen GM kuvaili Mikael Granlundin merkitystä joukkueelle
Suomen aikaa keskiviikkona siellä täällä pyöri huhu, että Mikael Granlund olisi lähdössä pois Nashville Predatorsista. Puheilla ei lopulta ollut mitään katetta, vaan maailmanmestari jatkaa joukkueessa pitkällä neljän vuoden pahvilla.
Sen kokonaisarvo on 20 miljoonaa dollaria ja keskimääräinen kausipalkka siis viisi miljoonaa.
– Meille oli ensisijaisen tärkeää pitää Mikael täällä Nashvillessa, kun vapaiden pelaajien markkinat avautuivat. Hän on ollut meille tasaisen vahva pelaaja siitä saakka kun liittyi Predatorsiin kaudeksi 2018-19, Predatorsin GM David Poile sanoi esimerkiksi NHL:n suomenkielisillä nettisivuilla.
Viime kausi oli oululaislähtöiselle pelaajalle vaikeahko. Granlund summasi 51 runkosarjan pelissä vaisut tehot 13+14=27 (-1), kuuden pudotuspelimatsin saldo oli 2+3=5 (-3).
– Hän oli tärkeässä roolissa kääntämässä joukkueemme suuntaa viime kaudella, ja hän sopii erinomaisesti siihen kemiaan ja identiteettiin, mitä yritämme täällä rakentaa.
– Olemme innoissamme siitä, että hän tuo meille vahvan panoksensa kaukalon kaikille osa-alueille tulevinakin vuosina. Lisäksi hän auttaa johtajuudellaan nuoria hyökkääjiämme kehittymään.
Parhaimillaan taiturimaisiin suorituksiin kykenevä pelaaja on takonut NHL:ssä 591 runkosarjapelissä pisteet 124+255=379 (+21), 55 pudotuspeliottelun saldo on 11+18=29 (-3).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!