Venäjä – Tshekki: Kisat käyntiin huippumatsilla
MM-kisat
Venäjä – Tshekki
Perjantai 21.05. klo 16:15
Leijonat ovat vielä perjantaina lähtökuopissa, mutta jääkiekon MM-kisat käynnistyvät todellisella herkkupalalla: kisojen ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat Venäjä ja Tshekki mittaavat tasonsa jo perjantaina iltapäivällä. A-lohko on alkulohkoista selkeästi kovatasoisempi, minkä voi helposti tarkistaa lohkon osallistujien mestaruuskertoimet.
Venäjä on ollut jo EHT-kaudella vahva ja jämäkkä ilmestys. Valeri Braginin valmennustyötä ohjaa johdonmukaisuus ja kurinalaisuus, eikä nykymiehistössä sooloilla järjenvastaisesti. Vaikka joukkueessa on muutama maukkaahko NHL-vahvistus, on joukkueen runko tukevasti KHL:stä. Venäjän kärkiketjut ovat todella tasokkaita, ja joukkueen puolustus on näihin kisoihin täyttä eliittiä. Ennakkosuosikin viittaa ei ole turhaan Venäjälle ojennettu, vaikka supertähdet riveistä puuttuvatkin.
Tshekki vahvistuu NHL:n puolelta varmaankin eniten koko turnauksen joukkueista. Joukkue sai kisoihin lukuisia änärivahvistuksia Jakub Vranan johdolla. Maalille on laittaa myös parasta, sillä Simon Hrubecin tuoreet näytöt KHL:ssä ovat tältä keväältä kaikkien muistissa. Vaikka muut joukkueet voivat pelitavallisesti pistää näille porukoille kampoihin, ovat Venäjä ja Tshekki papereissani turnauksen kovimmat joukkueet.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaikka joukkueilla on vahvat hyökkäykset, ei tästä mitään maalijuhlaa sovi odottaa. Joukkueet ovat toisilleen tärkeimpiä vastuksia ja peli voi olla hyvinkin tarkkaa. Vedoissa lähdetään mataliin maalilukuihin: Ottelussa alle 5.5 maalia kertoimella 1,75.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!