Leijonat valmistautuu parhaillaan Tshekin EHT-turnausta varten Vierumäellä. Ryhmään tulee kaksi uutta vahvistusta, kun HIFK-hyökkääjät Anton Lundell ja Jere Sallinen liittyvät Suomen vahvuuteen.

19-vuotias Lundell on pelannut huikean kauden, vaikka loukkaantumiset sitä hieman hidastivatkin. Hän paukutti runkosarjan 26 ottelussa tehot 16+9=25. Lundell oli mukana myös nuorten MM-kisoissa ja iski seitsemään otteluun tehot 6+4=10.

Sallisella on myös takanaan vahva kausi. Hän iski runkosarjan 45 ottelussa tehot 15+20=35. Hänet on nähty kertaalleen MM-kisoissa vuonna 2019, jolloin Suomi juhli MM-kultaa.

Tshekin EHT-turnaus alkaa Suomen osalta keskiviikkoiltana. Perinteisesti turnauksella on iso merkitys tulevia MM-kisavalintoja ajatellen.