KeuPa HT julkaisi pelaajauutisia – kolme uutta hankintaa ja jatkosopimus Liigassa debytoineelle hyökkääjälle
KeuPa HT tiedotti tehneensä uusia pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle. Keuruulle saapuvat Joensuun Kiekko-Poikien Matias Mustonen, KOOVEEn Olli-Petteri Viinikainen ja tryout-sopimuksella seuraan Suomi-sarjan D-Kiekosta siirtyvä Patrik Forsberg.
Mustonen pelasi viime kaudella 24 Mestiksen runkosarjan ottelua tehoin 4+11=15. 23-vuotias edusti KeuPaa yhdeksän ottelun verran jo kaudella 2018-19, kun hän tuli joukkueeseen lainalle JYPistä, jossa hän pelasi kaksi Liiga-peliä.
Viinikaisella on takanaan enemmän Liiga-taustaa, sillä 22-vuotias puolustaja on edustanut JYPiä jo 20 ottelussa. Hän on myös ollut KeuPassa uransa aikana lainalla, jopa 40 ottelun verran.
Toisin kuin veljellään Henrik Forsbergillä, Patrikilla ei ole kokemusta Liigasta. Ennen kauttaan Suomi-sarjassa hänellä oli takanaan pitkä pätkä Ruotsin ja Ranskan alasarjoissa. Yhteisenä tekijänä muiden hankintojen kanssa on se, että hänkin on entinen JYPin juniori. Lisäksi 191-senttinen puolustaja on edustanut KeuPaa kaudella 2016-17 20 ottelun verran.
Keuruulaisjoukkue tiedotti sivuillaan myös jatkosopimuksesta. Lukon junioreista KeuPaan kolme vuotta sitten siirtynyt Jani Siekkinen jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella. Siekkinen pääsi kuluneen kauden aikana Liiga-ympyröihin viiden ottelun verran tehden myös Liiga-uransa avausmaalin. KeuPassa 31 ottelua toivat pistelukemat 9+6=15.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!