San Jose – Anaheim: Revanssin paikka
NHL
San Jose – Anaheim
Torstai 15.04. klo 05:30
Torstaina aamuvirkut laittavat vekkarin soimaan ajoissa ja keittävät kipakat aamukahvit, sillä San Jose ja Anaheim ottavat toistamiseen yhteen. Edellisessä ottelussa Ducks nollasi Sharksin tylysti, mutta koko kauden kuvassa voimasuhteet ovat toisenlaiset. Jatkopeleihin on joukkueista saumaa enää Sharksilla.
San Jose ei ole ollut esityksiltään mitenkään huikea, mutta silti sillä on mahdollisuudet jatkopeleihin. Yksi akilleen kantapäistä Sharksilla on maalivahtipeli – esim. edellisessä pelissä Martin Jones ei millään tavalla vakuuttanut. San Jose yrittää pärjätä melko lailla nykyisillä voimillaan, sillä siirtorajan lopussakaan joukkue ei tehnyt näyttäviä muuveja. Tähän otteluun Sharks tulee revanssimielellä.
Anaheim pisti puolustustaan uusiksi ja niinpä esim. Jani Hakanpää löysi itsensä uudesta osoitteesta. Ducks pelaa tällä kaudella enää lähinnä kunniastaan ja uutta dynastiaa yritetään saada alulle pontevasti. Edellisen ottelun voittolukemat mairittelevat Ducksia suuresti, sillä laukaukset se hävisi Sharksille selkeästi. Koko kauden maalitehoissa Anaheim on liigan pohjasakkaa.
Lyö vetoa ottelusta:
San Josen on syytä terästäytyä viime pelistä. Tasoeroa isäntien hyväksi löytyy kyllä ja motivaatiokin puoltaa Sharksia. Vetosuositus on San Jose voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,87.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Kultaleijona rajun ryöpytyksen kohteena Sveitsissä – toimittajalta murska-arvio
- JYP rysäytti merkittävän sopimusuutisen – pitkäaikainen luottomies jatkaa seurassa
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!