Venäläispelaajan yllättävä tempaus vei Suomelta maalin ja ehkä jopa tasapelin – liigatykki ihmeissään: ”Ajattelin, että se hyväksytään”

HPK:ssa tehoillut Jere Innala oli Suomen yksi ykkösnimistä torstaina pelatussa Ruotsin EHT-turnauksen avauspelissä. Hyökkääjä iski Venäjää vastaan maalin Niko Ojamäen namupassista, ja toinenkin osuma oli lähellä.
Venäjän tolppien välissä torjunut vekkuli Alexander Samonov potkaisi maalin pois paikaltaan, ennen kuin kiekko oli repussa. Osuma hylättiin, mutta jäähyn Venäjä tilanteesta sentään sai.
Oli maalin potkaiseminen paikaltaan tahallinen, vahinko tai vaikka tahallinen vahinko, vei se Suomelta ison osuman ja kenties jopa varsinaisen peliajan tasapelin.
– Harmi, kun sitä ei hyväksytty. Ajattelin, että se hyväksytään, kun meidän pelaaja ei siirtänyt maalia. Mutta nyt meni näin päin, Innala huokasi 2-3-tappioon päättyneen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Surkeassa HPK:ssa tehot 13+13=26 takonutta kevään 2019 Suomen mestaria on huhuttu HIFK:hon, ja siirrosta kirjoitti äskettäin ensiksi Ilta-Sanomat. Maajoukkuekomennus nostaa pelaajaa entisestään otsikoihin yhä enemmän ja enemmän.
– Kiva, että sain kutsun tänne. Tietysti se antaa aina lisäbuustia kauteen. Oli hienoa tulla tänne ennakkoluulottomasti vaan, nauttimaan peleistä.
Suomen kakkostrio Innala – Anton Lundell – Ojamäki oli sinivalkoisten näkyvin, liukkain, ennakkoluulottomin ja ahkerin. Eli paras.
– Hyvinhän se sujui! Saatiin painetta Venäjän päähän hyvin ja kemiatkin kohtasivat. Hyvä maku jäi kyllä suuhun, on siinä hienoja pelimiehiä, HPK:n tehopyssy lopetti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”