Liiga
SaiPa – Kärpät
Perjantai 26.02. klo 18:00

Kärpät jatkaa tämän viikon vieraspelikiertuettaan ja perjantaina vieraillaan Lappeenrannassa, jossa SaiPa yrittää saada kotitappioputkensa poikki. Kärpät on kipuamassa tiukassa ylemmässä keskikastissa kohti kuuden sakkia. SaiPalla on puolestaan ote kirpoamassa säälipleijaripaikasta lopullisesti – Ässiin on matkaa jo toistakymmentä pistettä.

Otteitaan parantanut HPK haki viime viikonloppuna pisteet SaiPalta ja saman teki tiistaina Pelicans voittomaalikilpailun jälkeen. Viime ottelut todistavat sen, minkä tilastotkin kertovat koko kauden ajalta: Sputnik on tehnyt sarjassa vähiten maaleja ja sen ylivoima on koko Liigan tehottominta. Lappeenrantalaisilla on edelleen samat miehet sairastuvalla ja Santeri Virtasta odotellaan edelleen EHT-turnauksen jälkeisestä karanteenista.

Kärpillä on tältä viikolta jo kaksi vierasvoittoa. Tiistaina Ilves kaatui Hakametsässä tiukassa ottelussa 0-1, ja keskiviikkona TPS:ää vastaan Kärpät selvitti massiivisen jäähysumansa – lukemat olivat loppusummerin soidessa 3-4. Lauri Mikkola oli saanut joukkueen hereille alkupaukusta asti ja vartin jälkeen taululla komeilivat 0-3 lukemat. Perjantaiksi pitää kurittomuuteen keksiä lääkkeet, vaikka alivoima sinällään toimiikin.

Lyö vetoa ottelusta:

Kärpillä on luonnollisesti reissurasitusta, mutta joukkueena se on tällä hetkellä melko paljon isäntiä edellä. Kisapuisto ei ole viime aikoina ollut SaiPalle minkäänlainen linnake ja veikataan, että sama trendi jatkuu: vetosuositus on Kärpät voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,99.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO