Kuopion KalPa tiedottaa solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Sami Tavernierin kanssa. Sopimuksessa on myös optio kauteen 2021-22.

23-vuotias Tavernier on pelannut tällä kaudella Ranskan pääsarjassa Chamonix Pionniersin riveissä. Suomen ja Ranskan kansalaisuuden omaava laitahyökkääjä teki Pionniersin riveissä 11 otteluun pisteet 4+6=10.

– Sami on minulle tuttu pelaaja jo 1997-syntyneiden maajoukkuepolulta. Sami on monipuolinen pelaaja, joka ymmärtää pelin hyvin ja hän omaa hyvän laukauksen, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kertoi seuran tiedotteessa.

Vuosina 2016-2020 Tavernier pelasi Yhdysvaltojen NCAA-sarjassa Merrimack Collegen riveissä yhteensä 139 NCAA-ottelua tehopistein 26+50=76. Tavernier toimi viime kaudella Merrimackin kapteenina ja pääsi kauden lopussa vielä kokeilemaan yhden ottelun ajan vauhtia AHL:ssä.

– Sami pelasi hyvässä yliopistossa kovatasoista sarjaa, tehden hyvät pisteet. Sami nousi yliopistojoukkueensa kapteeniksi ja se kertoo pelaajan luonteesta sekä johtajaominaisuuksistaan paljon. Sami ehti pelata myös yhden AHL-ottelun, kunnes koronapandemia sotki suunnitelmat, Laine jatkaa.

KalPan tiedotteen mukaan Tavernier saapuu Kuopioon tänään ja hän liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen heti karanteenin jälkeen.