Liigan sensaatiosta vielä totta? Jättimäinen paukku lähentynyt alati – selkään saanut vastustajakin kehui: “En voi kauheasti tukistaa meidän joukkuetta tästä”
Kuva: Juha Tamminen
Tai no, ei sitä kaiketi voi pitää sensaationa tai jättimäisenä paukkuna, että hallitseva Suomen mestari yltää pudotuspeleihin, joihin Suomessa yltää 66 prosentin varmuudella.
Mutta kun ymmärretään se fakta, että HPK on kirinyt pudotuspeleihin pahimmillaan toistakymmentä pinnaa olleen eron jo kymmeneen, voitaneen puhua sensaatiosta. Alkukaudesta täysin ulapalla ollut Kerho on päässyt viime aikoina tolkuttomaan liekkiin. Piste-erosta vielä se fakta, että sen voi mieltää kymmenen sijasta yhtä lailla seitsemäksi, kun kymppisijan Ässät on pelannut HPK:ta ottelun enemmän.
Kerho on peräti seitsemän ottelun pisteputkessa, ja neljän pelin voittoputkessa. Eetu Laurikainen on nollannut Tapparan ja KalPan peräkkäin. Esimerkiksi vuodenvaihteessa HPK ei voittanut 18 pelin aikana yhtään matsia varsinaisella peliajalla, ja ylipäätään voittoja laariin tippui kaksi kappaletta.
Perjantaina Kerho tuhosi KalPan 4-0.
– En voi kauheasti tukistaa meidän joukkuetta tästä esityksestä. Se mikä oli heikkoa, oli maalintekopeli. Luotiin kova määrä maalipaikkoja, vastustaja teki ensimmäisestä. Toiseen ja kolmanteen erään saatiin paikkoja rankkari. Vastustaja oli kärsivällinen ja tehokas, KalPan luotsi Tommi Miettinen sanoi Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
– Nousujohteinen esitys. Meillä oli hyvä, tehokas ylivoima, viimeisen erän johdon puolustamiseen pitää olla tyytyväinen. Viikko sitten pelattiin täällä parempi peli, mutta hävittiin. Puolustaminen ja maalivahtipeli oli pirun hyvää, jutun arkistokuvassa oleva Kerho-luotsi Matti Tiilikainen sanaili.
HPK on muuten voittanut kaksi Suomen mestaruutta, ja ne ovat irronneet runkosarjan kolmos- ja vitossijoilta.
Liigakierros lauantaina:
Jukurit-KalPa klo 15
KooKoo-Kärpät klo 15
HPK-Ilves klo 17
Tappara-SaiPa klo 17
TPS-JYP klo 19
Ässät-HIFK klo 19
Sport-Lukko klo 19
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien MM-valmistautuminen alkaa – leiriryhmä julki
- Sport löi tiskiin huippuhankinnan – Haaviin tehomies Ruotsista
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!