Liigassa täräytettiin pelaajakauppa: Lupaavat puolustajat vaihtavat joukkueita
Kuva: Juha Tamminen
Ässät ja Ilves vaihtavat Liigassa puolustajiaan.
Ässät kertoo nettisivullaan, että sen riveihin liittyy Nikolas Matinpalo ja Ilvekseen suuntaa puolestaan Niklas Peltomäki.
22-vuotias Peltomäki kiekkoili patapaidassa 2018-21 kaikkiaan 99 ottelua tehoin 5+14=19. Kuluvalta sesongilta kasassa on 26 ottelua, joissa saldona on neljä maalisyöttöä.
– Kiitämme Niklas Peltomäkeä panoksestaan Ässissä. Tiemme olisivat eronneet kauden päätteeksi joka tapauksessa, joten päätimme yhteistyön jo tässä vaiheessa. Toivotamme hänelle tsemppiä jatkoon, toteaa Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula.
Porilaisryhmään liittyvä Matinpalo on Peltomäen tapaan 22-vuotias ja pelannut Liigassa 74 ottelua summaten niissä 7 (2+5) tehopistettä. Kuluvalla kaudella Matinpalo on pelannut Ilveksessä 11 ottelua ilman tehopinnoja. Isokokoisen (190cm/92 kg) pakin vahvuudet ovat puolustuspäässä.
– Nikolas Matinpalo on iso, fyysinen ja positiivisella tavalla aggressiivinen puolustava puolustaja. Hän on kilpailullinen kaveri sekä hyvä kamppailija maalin edustalla ja omalla alueella. Tiedämme, mitä saamme, sillä hän on ollut Saku Martikaisen valmennuksessa, Kerttula toteaa viitaten Ässien apuvalmentajaan.
Matinpalo liittyy Ässien tiedotteen mukaan joukkueen harjoituksiin maanantaina.
– Pelaajavaihdolla haimme hiukan selkeämpää roolitusta puolustukseemme. Nikolas liittyy joukkueeseemme motivoituneena ja antaa samalla näyttöjä myös seuraavalle kaudelle, Kerttula avaa siirron taustoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!