Jukurit – KooKoo: Voittoputkelle jatkoa

Liiga
Jukurit – KooKoo
Perjantai 29.01. klo 18:30
Jukurien hyvä jakso Liigassa on kadonnut keskitalven tuiskuihin ja tällä hetkellä Mikkelissä ei mene lujaa: viimeisestä seitsemästä ottelusta on saldona yksi jatkoaikavoitto ja sekin heikosta HPK:sta. KooKoo on puolestaan pitänyt kutinsa hyvin ja sarjan nelossijaa voi pitää ansaittuna. Perjantaina kouvolalaiset tekevät lyhyen retken Kalevankankaalle ja yrittävät jatkaa Jukurien alakuloa.
Viikko sitten Kouvolassa Jukureilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, vaan KooKoo laittoi taululle numerot 6-1. Välissä otetun Kerho-voiton jälkeen matkattiin Kuopioon, jossa KalPa oli vaisusti hyökännyttä ja jäähykaukalossa viihtynyttä jukurilaumaa selkeästi parempi. Nähtäväksi jää, saavatko isännät sairastuvalta tähän otteluun apuja. Ainakin pelikieltonsa kärsinyt Brandon Yip on mukana.
KooKoo viilettää kuuden ottelun voittoputkessa. Joukkue tuntuu löytäneet tekemiseensä vielä yhden vaihteen lisää ja varsinkin Ahti Oksanen on ollut viime ajat täysin pitelemätön. Keskiviikkona KooKoo kävi hakemassa pisteet kovakuntoiselta Pelicansilta. Jussi Ahokkaan suojatit veivät laukaukset ja onnistuivat pitämään lahtelaiset poissa parhailta maalintekotonteilta. Perjantaina pahin vastus voi olla joukkueen oma asenne – Liigassa ei ole vapaataipaleita.
Lyö vetoa ottelusta:
KooKoon asenteeseen on kuitenkin luotettava – joukkue on kaikilta osa-alueiltaan tuntuvasti isäntiä edellä. Niinpä pelivalinta on tasoituksellinen voitto, jossa lunastuksen makuun päästään vähintään kahden maalin voitolla: Tasoitusveto, KooKoo -1.5 kertoimella 1,95.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- Muuttoliike länsinaapurista jatkuu! AL: Tapparalle uusi ruotsalaisvahvistus
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä