Sport – Tappara: Kirvesrinnat hyvä sijoituskohde
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Sport – Tappara
Tiistai 01.12. klo 18:30
Liigassa mennään joulukuuhun epävarmoissa tunnelmissa, kun alueelliset kokoontumisrajoitukset iskevät myös useamman Liigajoukkueen toimintaan. Vaasassa tilanne oli vaikeimmillaan jo aikaisemmin, mutta tällä hetkellä joukkue pystyy pelaamaan kotiotteluitaan. Kautensa nikotellen aloitellut Tappara on viime kierroksilla ottanut kovia päänahkoja ja matkaa nyt suurena suosikkina Vaasaan.
Sport on päässyt pelillisestä aallonpohjastaan eteenpäin ja joukkue näyttää tällä hetkellä eheämmältä. Viime viikolta plakkariin kertyivät ensimmäiset kotivoitot JYPistä ja Pelicansista. Uusista vahvistuksista Michael Keränen ehti jo kunnostautua maalinteossakin. Vaikka vaasalaiset näyttävät tällä hetkellä uskottavalta yhdistelmältä, on Liigan parhaisiin joukkueisiin matkaa – ja play-offeihin selviytyminen vaikuttaa sopivalta päätavoitteelta.
Tapparan peli alkoi olla nupullaan jo muutama kierros sitten. Viimeisissä otteluissa on tullut komeita päänahkoja, eikä Lukolla ja Kärpillä jäänyt tappioistaan sen kummemmin jossiteltavaa. Jussi Tapola on saanut joukkueensa pelin virtaamaan mallikkaasti ja Tappara paineistaa vastustajansa jatkuviin ongelmiin. Maalissa Christian Heljanko on torjunut mallikkaasti ja haastaa Dominic Hrachovinan ykkösmaalivahdin statuksen.
Lyö vetoa ottelusta:
Tappara on tällä hetkellä hyvän tuntuinen sijoituskohde – peli kulkee ja tasoeroa isäntiin on kylliksi. Vetosuositus on yksinkertaisesti suorasta vierasvoitosta: Tappara voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,91. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Lukko lähti sotapolulle! Irvaili videolla Ässien seuralegendalle
- Jokerit: rangaistus tuli!
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!