NHL-diili! Nuorten MM-kisojen superlupaukselle huippu-uutisia kesken turnauksen
Ottawa Senators tiedottaa nettisivullaan tehneensä huippulupauksensa Tim Stützlen kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen.
18-vuotias saksalaishyökkääjä on Senatorsin syksyn NHL-draftin ykköskierroksen varaus numerolla kolme.
– Tim on poikkeuksellinen yhdistelmä nopeutta, taitoa ja pelintekokykyä ja kannattajamme tulevat nauttimaan hänestä useita vuosia, toteaa Senatorsin GM Pierre Dorion tiedotteessa ja jatkaa:
– Hän on dynaaminen hyökkääjä, josta odotamme tärkeää palasta kokoonpanoomme rakentaessamme huipputason joukkuetta.
Stützle pelaa parhaillaan nuorten MM-kisoissa ja toimii Saksan ryhmän kapteenina.
Hän osoitti taitojaan viime kaudella jo aikuisten tasolla Saksan pääsarja DEL:ssä ja takoi 41 ottelussa komeat 34 (7+27) tehopinnaa.
Nuorten MM-turnauksessa Stützle on kantanut koronaviruksesta kärsineessä ryhmässä suurta vastuuta. Vajaalla kokoonpanolla kahdessa ensimmäisessä kamppailussaan pelanneessa joukkueessa hän on kellottanut hurjia minuutteja.
Esimerkiksi avausottelussa Suomea vastaan hän kellotti peräti 26 minuuttia. Kyseessä oli hyökkääjän ensimmäinen ottelu käsileikkauksen jälkeen. (lue uutinen täältä)
Saksa kohtaa Edmontonissa pelattavassa turnauksessa seuraavaksi Slovakian. Kamppailu käynnistyy tiistaiaamuna kello 04.30 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut