“Ei monen sipuli kestäisi”: Liigaseuran jäseneltä painava viesti – sarjassa tehty kaikki selviytymisen eteen, mutta pelit menossa taas jäihin

Jääkiekkoliiga meinaa kokea taas kohtalon, jota voisi luonnehtia jopa epäreiluksi. Sarjan peleissä yleisön ja muiden väen on raportoitu käyttäytyneen koronavirusarjen vaatimalla tarkalla tavalla hygienian suhteen eikä peleissä, tai liigakiekon takia ylipäätään tauti ole levinnyt tiettäväksi nimeksikään.
Silti pelit on pian laitettava luultavasti pakettiin, kun tauti jyllää Suomessa muutoin. Liigaa ei yksinkertaisesti voi pelata tyhjille katsomoille ja ovathan aluehallintovirastot lyöneet maakuntiin muutenkin niin tiukkoja rajoituksia, että edes yhden joukkueen marssittaminen kaukaloon olisi mahdottomuus kaikkialla muualla paitsi Porissa.
Paikallisen Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kirjoitti Twitter-tililleen todella painavan päivityksen keskiviikkona. Se on selvä juttu, ettei lajiympäristössä ole helppoa.
– Liigayhteisöä voi kritisoida monesta. Nyt on annettavaa posiakin. On oltu terveyden kanssa vastuullisia, leikattu palkkoja, 90% ihmisistä pätkäpesteillä ja iso osa ilman kunnollista työttömyysturvaa. Lisäksi ollaan joka päivä julkisen arvostelun alla. Ei monen sipuli kestäisi.
Sport-hyökkääjä Jonne Virtanen uudelleentwiittasi päivityksen painottaen sen olleen ainoa ”virhe”, ettei liigayhteisössä ole kehuttu jäseniä tarpeeksi.
– Seurat ja pelaajat tehny hirveen työn. Eihän peleistä oo lähteny yhtään tartuntaketjua?
Silti kiekkoilijat, joukkueiden taustahahmot ja esimerkiksi median väki on pian joutumassa taas luopumaan töistään. Ainakin toviksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- Muuttoliike länsinaapurista jatkuu! AL: Tapparalle uusi ruotsalaisvahvistus
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä