Kolmen leikkauksen ”remontti” takana: Kolminkertainen Stanley Cup-voittaja hehkuttaa kuntoutumistaan – ”Se on ollut uskomatonta”
Chicago Blackhawksin riveissä kolmesti Stanley Cup-mestaruutta juhlinut puolustaja Brent Seabrook vakuuttaa olevansa jälleen terve ja valmis edustamaan seuraansa tulevalla kaudella pitkäksi venyneen tauon jälkeen.
35-vuotiaan Seabrookin viime kausi oli erittäin hankala ja hän pelasi sen aikana ainoastaan 32 ottelua.
Sesonki päättyi konkarin osalta jo joulukuussa ja tämän jälkeen vuosien saatossa kovia kokenutta kehoa on operoitu urakalla, takana on peräti kolme leikkausta. Ensin puukon alle joutui olkapää ja sitten vuorossa olivat molemmat lonkat.
Kuntoutumisen sujumisen myötä pelihalut ovat valtavat.
– Odotan innoissani harjoitusleiriä ja pääsyä näyttämään kaikille mihin pystyn. Peliurani ei ole suinkaan ohitse. Ymmärrän, että 35-vuotiasta pidetään urheilumaailmassa vanhana, mutta en todellakaan tunne itseäni vanhaksi, Seabrook toteaa The Athleticille ja jatkaa:
– Tunnen olevani taas 19-vuotias, joka yrittää päästä joukkueeseen. Luistelen ja teen paljon kaikenlaista ekstraa jotta olisin hyvin valmistautunut (harjoitusleirille). Tavoitteena on ollut saada notkeutta takaisin, joka oli pitkään ongelma. Viimeiset pari-kolme viikkoa on tuntunut todella hyvältä jäällä. Se on ollut uskomatonta.
Seabrook jatkaa hehkutustaan kertoen, ettei ole tuntenut oloaan näin hyväksi kymmeneen vuoteen.
Koko NHL-uransa Blackhawks-paidassa kiekkoilleella Seabrookilla on tilillään 1114 NHL-runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 103+361=464. Pudotuspeleissä 123 kamppailun saldo on 20+39=59.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!