Kiekkoraamattu: Suomalaisen NHL-ykkösvarauksen tiellä yksi este – kanadalaispakin tehot mykistävät
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kärppien 17-vuotiaasta Aatu Rädystä on jo pidemmän aikaa povattu kaikkien aikojen ensimmäistä suomalaista NHL-ykkösvarausta. Varaustilaisuuteen on kuitenkin vielä vuosi aikaa, ja paljon asioita ehtii muuttua 12 kuukauden aikana.
Viime kaudella Räty pelasi 12 ottelua Kärppien Liiga-joukkueessa. Niissä hän nakutti vaikuttavat tehot 2+2=4. Tällä kaudella hän on pelannut kaksi Liiga-ottelua ilman tehopisteitä.
Kiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News nosti hiljattain artikkelissaan esiin ison joukon pelaajia ympäri maailmaa, joita kannattaa pitää silmällä seuraavaa varaustilaisuutta ajatellen. Artikkelissa spekuloitiin myös ykkösvarauksesta.
– Mielestäni tämä on kaksintaistelu Michiganin yliopistojoukkueessa ensi kaudella pelaavan puolustajan Owen Powersin ja suomalaisen sentterin Aatu Rätyn välillä, Kiekkoraamatussa todetaan.
Powerilla on takanaan huima kausi USHL:ssä. Hän nakutti vain 16-vuotiaana 45 ottelussa tehot 12+28=40. Raamitkin Powerilla ovat kunnossa. Hän on 195-senttinen ja 97-kiloinen.
Puolustaja Powerin tehoja voidaan verrata Eeli Tolvaseen. Saman ikäisenä hyökkääjä Tolvanen iski USHL:ssä 49 ottelussa tehot 17+21=38. Power teki siis puolustajana enemmän tehopisteitä pienemmällä ottelumäärällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä