New York Islanders – Tampa Bay Lightning: Pysyykö Islandersin paketti kasassa?
NHL
New York Islanders – Tampa Bay Lightning
Sunnuntai 13.09. klo 22:00
Sunnuntaina on mainio tilaisuus päättää viikko NHL-kiekolla, kun New York Islanders ja Tampa Bay Lightning ottavat toisistaan mittaa konferenssifinaaleissa. Islanders pääsi mukaan ottelusarjaan viime hetkellä, kun se voitti kolmannen ottelun lukemin 5-3. Mutta kantaako Islandersin lento myös neljännessä ottelussa?
Tampalta puuttui ottelusta tulivoimaa, sillä Brayden Point ja Steven Stamkos olivat loukkaantuneina sekä Alex Killorn kärsi pelikieltoaan. Viimeksi mainittu on sunnuntaina taas muonavahvuudessa ja Point olisi tärkeää saada takaisin riveihin, sillä tällaiset poissaolot syövät tehoja jopa Lightningin tasoiselta joukkueelta.
Kolmas ottelu oli pelitapahtumiltaan ja maaliodotuksiltaan tasainen ja se olisi voinut päättyä miten päin tahansa. Lightning tuli sinnikkäästi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, kunnes Islanders käytti ottelun lopussa momentuminsa hyväkseen. Leo Komarov kunnostautui taklaamalla ja hämmentämällä vastustajiaan, vaikka tehopisteitä suomalaistähti ei kuitannutkaan.
Islanders onnistui pitämään pakettinsa kasassa hankalillakin hetkillä ja niin sen on tehtävä myös sunnuntaina, jos se meinaa saada ottelusarjan tasoihin. Lightning tulee neljänteen peliin varmasti sisuuntuneena ja on ottelussa suosikki.
Lyö vetoa ottelusta:
Kaikki kunnia Islandersin sitkeydelle, mutta neljänteen peliin vedot menevät Tampalle: suositus on Tampa Bay voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,08. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut