Jättimenestys! KooKoo keräsi osakeannillaan roppakaupalla rahaa ja uusia omistajia
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruspandemian päättämällä edellisellä kiekkokaudella Liigan runkosarjassa hienosti viidenneksi sijoittunut KooKoo tiedottaa hienoja uutisia.
Seura kertoo nettisivullaan 31.elokuuta päättyneen osakeantinsa onnistuneen täydellisesti.
KooKoon taustayhtiö KooKoo Hockey Oy laski toukokuussa liikkeelle 2000 kappaletta 200 euron arvoisia osakkeita, jotka kaikki merkittiin ja yhtiö sai uutta pääomaa peräti 400 000 euroa.
– Täydellisesti onnistunut osakeanti on meille äärimmäisen merkittävä asia. Omistajat ovat mukana rakentamassa kehittyvää ja menestyvää Liiga-organisaatiota, kiittelee KooKoo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Pulkkinen.
Annin myötä Kookoon omistajapohja vahvistuu peräti 360 uudella omistajalla ympäri Suomen ja koko maailman.
Tiedotteen mukaan uudet omistajat merkitsivät osakkeista lähes 40 prosenttia, loput menivät vanhoille omistajille.
– Meille merkitsee paljon se, että yksittäisiä uusia omistajia on näinkin paljon. Osakeanti ja KooKoo seurana herätti laajaa kiinnostusta ja olemme iloisia yhden joukkueen vahvistumisesta, Pulkkinen hehkuttaa ja jatkaa:
– KooKoon slogan – yksi joukkue, monta tarinaa – viestii huippu-urheilun yhteisöllistävästä voimasta. Täyteen merkitty osakeanti vanhojen ja uusien osakkaiden toimesta viestii osaltaan luottamusta ja sitoutumista seuraa kohtaan, jotka ovat yhteisöllisyyden kantavia voimia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!