TPS kävi pelaajakaupoilla: Haaviin vahvistus SHL:stä – ”Haluan ottaa ison roolin”

TPS tiedotti maanantaina vahvistaneensa rivejään ruotsalaispuolustaja Johan Ivarssonilla.
25-vuotias Ivarsson pelasi viime kaudella SHL:ssä Färjestadin joukkueessa. 188-senttinen puolustaja teki SHL:ssä 43 ottelussa pisteet 0+7.
TPS:n tiedote:
Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa.
25-vuotias Ivarsson siirtyy TPS:ään Ruotsin SHL:n Färjestadista, jossa hän on pelannut viimeiset kaksi ja puoli kautta. Kaikkiaan Ivarsson on pelannut urallaan 174 ottelua Ruotsin pääsarjassa.
TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio ei peittele tyytyväisyyttään Ivarssonin kiinnittämisestä turkulaisjoukkueen takalinjoille. 188-senttiselle ja 88-kiloiselle ruotsalaiselle on kaavailtu isännän roolia TPS-puolustukseen.
– Ivarsson on erittäin hyvin luisteleva, isokokoinen ja fyysiseen peliin kykenevä puolustaja. Uskomme hänen ottavan seuraavan askeleen urallaan Turussa ja sitä kautta ison roolin meidän pakistossa, linjaa Kallio.
Vasemmalta ampuva ruotsalainen on tulevaisuutensa suhteen samoilla linjoilla Kallion näkemysten kanssa.
– Edessä odottaa hieno haaste ja mahdollisuus, niin TPS:n joukkueelle kuin henkilökohtaisesta näkökulmastakin. Haluan ottaa ison roolin TPS:n takalinjoilla ja odotan kauden alkua todella innostuneissa tunnelmissa, naulaa maanantaina Turkuun saapuva Ivarsson.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liiga-vahti saanut kaksi sopimustarjousta
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä