Mielenkiintoinen kaappaus! Takavuosien NHL:n ykköskierroksen varaus saapuu Liigaan – ”Tällainen palanen on puuttunut”
Vaasan Sport vahvistaa takalinjojaan kanadalaispuolustaja Stuart Percylla.
27-vuotiaan Percyn tuore sopimus kattaa vaasalaisryhmän nettisivulla julkaistun tiedotteen mukaan tulevan kauden. Kontrahti sisältää alkuun kahden kuukauden koeajan.
Monipuolinen pakki oli aikanaan todellinen huippulupaus, sillä Toronto Maple Leafs nappasi hänet kesän 2011 NHL-varaustilaisuuden ykköskierroksella.
Ura on kuitenkin sujunut pääasiassa AHL:n puolella. Viime kaudella hän pelasi käsivamman vuoksi vain viisi ottelua. Percy on pelannut kaikkiaan 341 AHL-ottelua tehoin 21+109=130. NHL:n puolella 12 pelin saldo on 0+3=3.
– Suomi on ollut aina kiinnostava jääkiekkomaa. Joukkuekavereitani on pelannut Liigassa ja tiedän, että Liiga on erittäin kilpailullinen sarja. Vaasa kiinnosti heti ja olinkin kuullut jo etukäteen hyvää sekä kaupungista että energisistä faneista, Percy taustoittaa diiliään.
Sportin päävalmentaja Risto Dufva on tuoreeseen hankintaan erittäin tyytyväinen.
– Ollaan jo kuukausia kasattu joukkuetta ja haluttiin katsella rauhassa, mitä markkinoilla on. Tällainen palanen on puuttunut. Itselläni on vahva usko, että tämä on oikeanlainen mies meidän sapluunaan, Dufva vakuuttaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio