Jari Kurri joutui karulle listalle – NHL-seuran historian epäonnistuneimmat pelaajasopimukset listattiin
Kuva: Juha Tamminen
Edmonton Oilersissa ja Los Angelesissa NHL-uransa loistonpäivät viettäneen Jari Kurrin siirtyminen Teemu Selänteen seurakaveriksi silloiseen Mighty Ducks of Anaheimiin kesällä 1996 nousee The Athleticin listalla seuran historian kuudenneksi kehnoimmaksi UFA-sopimukseksi.
Tuolloin 36-vuotias Kurri solmi seuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen, muttei onnistunut enää Anaheimissa nousemaan joukkueensa ratkaisupelaajaksi. Konkarilaituri iski 82 peliin tehot 13+22=35. Ura päättyi seuraavalla kaudella Colorado Avalanchessa.
– Anaheimilla oli mieltymys hankkia isoja nimiä, joiden parhaat päivät olivat takanapäin. Kukaan (UFA-markkinoilla) ei ollut tuolloin isompi nimi kuin Kurri, joka loisti Wayne Gretzkyn rinnalla ja jolla oli takanaan vahvoja kausia Los Angelesissa.
– Nyt Kurrilla oli allaan vaikeampi kausi L.A:ssa, mutta hän teki edellisellä kaudella silti 17 maalia ja 40 pistettä 57 pelissä. Lisäksi hän tehtaili loppukaudella New York Rangersissä kahdeksan pinnaa 11 pudotuspelissä.
– Pelin henki oli hyvin erilainen vuonna 1996. Kuinka Selänteen idolin tuominen tämän pelikaveriksi voisi epäonnistua? Helposti. Kurrin pistekeskiarvo romahti uran pohjalukemiin. Sopimuksessa oli seuran optio seuraavasta kaudesta, mutta tuo kokeilu päättyi kuitenkin vain vuoden jälkeen, The Athletic muistelee.
Vielä tiettävästi 1,5 miljoonaa dollaria kyseisestä kaudesta seuralle maksanutta Kurri-kokeilua huonommiksi Ducks-diileiksi sivusto rankkasi Clayton Stonerin, Sergei Fedorovin, German Titovin, Todd Bertuzzin sekä Brendan Morrisonin sopimukset.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!