Uskomaton tempaus: Maalivahti yritti kiillottaa kilpeään huijaamalla suosittua nettisivua – nyt pelaajaa kehotetaan siirtymään IT-alalle
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects-sivusto kertoo Twitterissä uskomattomasta tapahtumasarjasta, jossa nimettömäksi jäänyt pohjoisamerikkalainen maalivahti yritti manipuloida omia tilastojaan todellista paremmiksi.
Pelaajaa kehotetaan nyt siirtymään IT-alalle, ja jättämään kiekkojen torjuminen tyystin.
Euroopassa kiekkoja torjunut vahti käytti tekemäänsä huijasyritykseen aikaa luultavasti tuntikausia. Kassari ei torju millään ihan jäätävällä tasolla, koska pelaajan sarjassa ei tilastoida torjuntaprosentteja.
Maalivahti oli tehnyt huijauksensa vuoksi verkkosivustot, jonka osoite oli liki sama kuin hänen pelaamansa sarjan. Sen jälkeen vahti oli ottanut kuvakaappauksia pelaamiensa otteluiden pöytäkirjoista, ja muokannut niiden prosentteja paremmiksi. Ilmeisen pitkä prosessi huipentui myöhemmin pelaajan otettua yhteyttä Eliteprospectsiin pöytäkirjoineen.
Sivuston jäsenet eivät kuitenkaan olleetkaan huijattavissa. Esimerkiksi pelaajan sivuston IP-osoitteen sijainti kummastutti, myös nettisivun nimellä oli rekisteröity muita sivuja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!