Ruotsalaispakin NHL-debyyttikausi oli raju koettelemus – halusi pois Edmontonista: ”Oli paljon ylä- ja alamäkiä”

Joel Persson lähti syksyksi toiveikkain mielin SHL:n Växjöstä NHL:ään Edmonton Oilersin riveihin. Lopulta ruotsalaispuolustaja löysi itsensä kauden päätyttyä Anaheim Ducksin farmijoukkue San Diego Gullsista, kun hän oli itse pyytänyt siirtoa kesken kauden.
− Muistan, kuinka join kahvia puoli tuntia takarajan jälkeen, ja sain kuulla tulleeni kaupatuksi. Kaikki tapahtui nopeasti, ja jo samana iltana olin matkalla San Diegoon. Siinä sai todellakin tuntea, millaista elämä siellä voi olla, Persson kertasi kauttaan ruotsalaiselle HockeyNewsille.
Perssonin kaudesta tuli todella vaikea. Hän pelasi NHL:ssä vain 13 peliä ja palaa ensi kaudeksi Växjön paitaan Ruotsiin.
− Oli paljon ylä- ja alamäkiä. Minulle tuli heti alussa vammoja, mikä tarkoitti sitä, etten pystynyt osallistumaan kauteen valmistaviin harjoituspeleihin. Ilman harjoituskautta NHL on tulokkaalle vaikea paikka, Persson sanoi.
− Kaikki tuntui hyvältä alussa, mutta sitten Chicagoa vastaan tuli taas loukkaantuminen, ja jouduin sivuun kolmeksi viikoksi, 26-vuotias puolustaja jatkoi.
Persson pelasi lopulta AHL:n puolella 27 ottelua. Farmissa tehoja tuli 16 pistettä, mutta NHL:n puolella saldo jäi kahteen syöttöpisteeseen.
− Homma ei toiminut sairastuvalta palatessani. Kävin AHL:ssä ennen kuin pääsin pelaamaan taas ylhäällä joitakin pelejä. Sitten minut lähetettiin taas alas ja olin farmissa Bakersfieldissä siihen asti, että minut kaupattiin, Persson sanoi.
San Diego Gullsissa tilille merkattiin seitsemän peliä ilman tehopisteitä.
− Myöskään siellä asiat eivät menneet odotetulla tavalla. En löytänyt paikkaani vaikean alun jälkeen, Persson kertoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Suomalaistähdellä kammodebyytti SHL:ssä – sikaili itsensä pelikieltoon
- Olli Jokiselta suoraa tekstiä HIFK:sta: ”Erittäin paljon vaikeuksia”
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!