Liigajoukkue sai pidettyä kiinni kultakimpaleestaan
Kuva: Juha Tamminen
Kesken jääneellä kaudella Liigan runkosarjassa peräti viidenneksi sijoittunut KooKoo tiedotti nettisivuillaan, että hyökkääjä Trevor Mingoia jatkaa Kouvolassa myös ensi kaudella. Kyseessä on todellinen kultakimpale, sillä laitahyökkääjä teki viime kaudella 52 runkosarjaottelussa tehot 20+21=41 (+12).
– Mingoia lunasti viime kaudella häneen kohdistuneet odotukset loistavasti. Laserintarkka laukaus lähtee nopeasti suoraan luistelusta ja huonostakin asennosta, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kehuu.
– Lisäksi Trevor oli joukkueemme parhaimmistoa tehotilastossa, mikä kertoo lahjomatonta kieltä miehen monipuolisuudesta ja sitoutumisesta joukkuepelaamiseen.
Mingoia itse kertoo olevansa todella innoissaan siitä, että hän voi jatkaa KooKoossa, sekä lopettaa sen, minkä joukkue viime kaudella aloitti.
– Haluamme pelata playoffseja Kouvolassa upeiden faniemme edessä. En malta odottaa, että pääsen taas työskentelemään Liigan parhaan valmennustiimin alaisuudessa ja kehittämään pelaamistani. Koko KooKoon organisaatio kohteli perhettämme hienosti, joten on ilo tulla takaisin.
Edit klo 10.05: Juttua täydennetty.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!