Jukurit jysäyttää: hankki hotellin! ”Pienillä talousalueilla operoivien Liiga-seurojen on oltava…”
Kuva: Ilari Isotalo
Mikkelin Jukurit laajentaa liiketoimintaansa.
Seuran nettisivulla julkaistun tiedotteen mukaan Liiga-seuran taustayhtiö Jukurit HC Oy:n tytäryhtiö Kalevankankaan Areena Oy on hankkinut paikallisen Hotelli Uusikuun liiketoiminnan Etelä-Savon Koulutus Oy:ltä.
Hotellitoiminta siirtyy uudelle omistajalle 1.heinäkuuta 2020.
Jukurit muistuttaa tiedotteessa asettaneensa loppuvuodesta 2019 tavoitteekseen kasvattaa urheilun ulkopuolelta tulevaa liiketoimintaa merkittävästi ja nyt tehty kauppa on ensimmäinen askel tällä polulla
– Kuten olemme aiemmin todenneet, niin etenkin suhteellisen pienillä talousalueilla operoivien Liiga-seurojen on oltava kaikissa toimissaan poikkeuksellisen kustannustehokkaita ja samalla etsittävä tulonlähteitä varsinaisen urheiluliiketoiminnan ulkopuolelta. Olemme innoissamme tästä uudesta aluevaltauksesta ja sen tuomista kasvumahdollisuuksista. Meillä on nyt mahdollisuus palvella nykyisiä ja uusia asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja kattavammin, hehkuttaa Jukurit HC Oy:n pääomistaja ja hallituksen jäsen Heikki Viitikko.
Hotelli Uusikuu sijaitsee Mikkelissä 1,5 kilometrin päässä kaupungin torilta ja noin kilometrin päässä Jukureiden kotiluola Ikioma Areenasta. 2000-luvulla peruskorjatussa hotellissa on 49 huonetta.
Hotellin toiminta jatkuu kaupasta huolimatta keskeytyksettä. Uudistuksia on jo suunnitteilla.
– Laajennamme tehdyn strategian mukaisesti hotellin palveluita ja aktivoidumme markkinoinnissa. Suunnitelmissa on muun muassa aamiaispalvelu, Viitikko kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona