Suomalaisjoukkue teki ilmaveivillä kohauttaneen pelaajan kanssa sopimuksen – kommentoi melkoisen huvittavasti: “Viime kausi meni niin päin p*rsettä”
Mestis-joukkue Hokki tiedottaa nettisivuillaan, että puolustaja Risto Mattila jatkaa joukkueen takalinjoilla jatkosopimuksella. Uutena miehenä joukkueeseen liittyy laitahyökkääjä Ville-Valtteri Mustonen.
Helmikuussa 2019 Suomi-sarjassa Hokin paidassa ilmaveivannut Mattila antaa aiheesta melkoisen huvittavia kommentteja – tai ainkin poikkeuksellisia sellaisia.
– Ihanaa! Mahtavaa, että saan jatkaa Kajaanissa, pelaaja heittää ensiksi.
Hokin paluukausi Mestikseen meni mönkään joukkueen jäädessä runkosarjan viimeiseksi peräti 16 pinnaa toiseksi viimeistä sijaa perässä.
– Viime kausi meni niin päin p*rsettä ja siitä jäi kova motivaatio, ettei tule enää toista samanlaista kautta.
Pelinumerostakin Mattila innostuu kertomaan.
Mattila vaihtaa tulevalle kaudelle pelinumeroaan. Uusi numero on 55.
– Sain mahdollisuuden vaihtaa numeroa ja olen aina halunnut pelata numerolla 55, mutta aiemmin sen valitseminen ei ole ollut mahdollista. Se on isäni syntymävuosi ja muutenkin hyvä numero.
Päättyneellä kaudella Mattila toimi Hokin kapteenina ja hän teki 46 ottelussa tehot 9+19=28. Mustonen saapuu Kajaanin K-Vantaasta, jossa hän sivalsi 49 koitoksessa tehot 4+13=17.
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen: NHL-tilanne muuttui merkittävästi
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Benjamin Rautiainen säväytti heti NHL-seuran matkassa – selässä legendaarinen pelinumero
- Olli Jokinen näki tarpeeksi – HIFK:ssa täysremontti
- Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
- Montreal Canadiens iski pöytään kaksi sopimusuutista – Stanley Cup -mestarille rahakas diili
- Sopimus purettu – nuori puolustaja ulos Pelicansista
- Pitkälle NHL-uralle jatkoa – Carolinan mestarikapteeni sai jatkosopimuksen
- Kaupattu pistetykki löi rahoiksi NHL:ssä – tuntuva palkankorotus
- NHL:ssä rysähti vielä yksi kahdeksan vuoden mittainen sopimus!
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!
- Patrik Laineen vaimolta vihiä tulevasta
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!