Podcast: Pekka Rinteeltä tiukka kannanotto NHL:n jatkamiseen: ”Minua ei haittaisi, jos päätettäisiin, että tämä kausi oli tässä”
Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne toivoisi, että NHL:n jatkumisen suhteen saataisiin päätöksiä tehtyä, vaikka koronaviruksen aiheuttama uusi maailmantilanne onkin haastava. Rinne kertoo Suplan Stanley Cup classics -podcastissa olevansa valmis jopa kauden lopettamiseen.
– Ykkösjuttu on, että mentäisiin terveys edellä. Pelaajat toki ovat eri tilanteissa. Itse olen urani ehtoopuolella ja ajattelen asioista eri tavalla kuin joku nuori jätkä, joka on ensimmäistä tai toista vuotta liigassa. Toivoisin, että tulisi jonkinlainen päätös. Minua ei haittaisi, jos päätettäisiin, että tämä kausi oli tässä ja sitten vaikka viivästytettäisiin seuraavaa kautta, kunhan saataisiin pelattua täysi kausi, Rinne sanoo.
Kokenut ja arvostettu torjuja tiedostaa toki, ettei kauden lopettaminen kesken olisi NHL:lle ja seuroille missään tapauksessa kevyt asia.
– Ymmärrän myös sen, että kyseessä on niin isot rahat, että NHL ja pelaajayhdistys tekevät kaikkensa, että tämä kausi päästäisiin pelaamaan. Siltä tämä näyttää, että jollain aikataululla jatketaan, on se sitten heinä-elokuu kun päästäisiin takaisin ja elo-syyskuu pelattaisiin. Seuraava kausi alkaisi sitten joulu- tai tammikuussa. Samaa kuulemme, mitä mediassa on. Aika vähän tulee pelaajille tietoa. Minkäänlaista faktaa ei ole lyödä pöytään. Sitä haluaisi kuulla jonkinlaisen päätöksen. Epätietoisuus tuntuu raskaalta. Treenaamme ja valmistaudumme siihen, että pelit jatkuvat, mutta sitten taas toisaalta perheenä haluaisimme myös tulla Suomeen käymään kesäksi ja pitää normaalirytmiä päällä. Tämä on muuttanut paljon asioita ja yritämme totuttautua meininkiin.
Rinne jäi odottamaan maailman paluuta normaaliksi Pohjois-Amerikkaan, eikä palannut monen muun eurooppalaispelaajan tavoin kotimaahansa.
– Isoin juttu on tämä epätietoisuus. Heti alusta asti on pyöritelty eri vaihtoehtoja, millä aikataululla päästään palaamaan. Yksi asia oli myös Nashville kaupunki ja ilmasto. Täällä on tähän aikaan vuodesta täysi kesä. Meillä on talo täällä ja elämä puolittain täällä. Oli hyvä vaihtoehto jäädä. Toivottavasti päästäisiin käymään myös Suomeen, hän sanoo.
NHL:n ollessa tauolla Viasat tarjoilee liigan kohokohtia menneiltä kausilta.
Rinteen pitkä haastattelu on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!