NHL tavoittelee sarjan tämänvuotisen varaustilaisuuden järjestämistä jo ennen kuin koronaviruspandemian vuoksi keskeytynyt kausi mahdollisesti jatkuisi, uutisoi urheilukanavajätti ESPN.

NHL lähetti kanavan mukaan perjantaina seuroille muistion, jossa liigan varakomissaari Bill Daly vakuutteli seikkaperäisesti ehdotetun aikataulun puolesta.

Tilaisuus olisi tarkoitus järjestää virtuaalisesti, jolloin joukkueet tekisivät pelaajavalintansa etänä videoyhteyden välityksellä. ESPN kertoo NHL:n tavoitepäivän tapahtumalle olevan 5.kesäkuuta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan ennen koronaviruskriisiä NHL-draft oli tarkoitus järjestää 26. -27.kesäkuuta Montrealissa.

Daly kertoo NHL:n olevan huolissaan haasteista järjestää tilaisuus vasta keskeytetyn kauden jälkeen. Mikäli sesonkia päästäisiin jatkamaan kesällä, voisi varaustilaisuuden järjestäminen venyä pitkälle loppuvuoteen, jolloin väliaikaa uuteen kauteen ei jäisi juuri nimeksikään.

– Ei ole olemassa täydellistä ratkaisua. Me uskomme, että on olemassa hyötyjä pitää draft jo kesäkuussa, Daly totesi.