Ei asiaa pudotuspeleihin: Yli neljän miljoonan dollarin NHL-tähden kausi paketissa!
NHL:n julkaiseman tuoreen 24 joukkueen pudotuspeliformaatin mukaan Pittsburgh Penguinsin on tarkoitus kohdata ensimmäisellä jatkopelikierroksella Montreal Canadiens.
Penguins joutuu tulemaan ottelusarjassa toimeen ilman keskushyökkääjä Nick Bjugstadia.
Penguins-GM Jim Rutherford kertoi medialle keskiviikkona, että rikkoinaisen kauden pelannut Bjugstad on käynyt viimeisimmän takapakkinsa jälkeen leikkauksessa, eikä ole joukkueen käytettävissä ennen seuraavaa kautta.
27-vuotias yhdysvaltalaissentteri kykeni pelaamaan kauden aikana ainoastaan 13 ottelua tehoin 1+1=2.
4,1 miljoonan dollarin kausipalkkaa kuittaava Bjugstad oli poissa kaukaloista jo marraskuun puolivälistä maaliskuun alkuun ja ehti pelata vain kolme peliä ennen uutta loukkaantumistaan ja koronaviruspandemian aiheuttamaa sesongin keskeytystä.
Rutherfordilla oli puolestaan varovaisen positiivisia uutisia joulukuun lopulta asti olkapäävamman vuoksi sivussa olleesta Jake Guentzelista.
Hienoa kautta pelanneen Guentzelin toipumisajaksi arvioitiin vuoden alussa neljästä kuuteen kuukautta.
– Jake kuntouttaa itseään ja asiat etenevät mukavasti. Tässä riittää vielä aikaa ennen kuin pelit taas jatkuvat, joten olemme optimistia että hän pystyy pelaamaan, Rutherford totesi.
25-vuotias laituri pelasi ennen vammaansa erinomaista kautta summaten 39 ottelussa 43 (20+23) tehopistettä.
Jim Rutherford says that Nick Bjugstad had a setback with his injury. He mentions Bjugstad had surgery and will not be available for the rest of the season. More details will be provided soon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa