TPS aloitti viikon synkällä uutisella, kun se kertoi aloittavansa taustayhtiö HC TPS Turku Oy:tä ja sen tytäryhtiötä, tapahtumavuokraustoimintaan keskittyvää Turku LIVEä koskevat yt-neuvottelut. (lue lisää täältä)

Toimitusjohtaja Santtu Jokinen avasi tilannetta tarkemmin seuran Hunajacast-podcastissa.

– Todella ikävä uutinen kaikille, Jokinen toteaa ja jatkaa:

– Syitä lopputulemaan on monia, lähdimme kauteen tavoittelemaan samaa liikevaihtoa mitä edelliskaudellakin. Muutamien säästötoimenpiteiden avulla laskimme, että jos olisimme pelanneet yhden playoff-kierroksen, niin olisimme yltäneet lähelle nollatulosta. Vaikeudet tänä vuonna kentällä ja sen ulkopuolella ovat aikaansaaneet sen, että jäämme noin 20 prosenttia liikevaihtotavoitteesta, mikä meidän kohdallamme tarkoittaa lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Jokinen korostaa, että urheiluliiketoiminnassa suurin osa kuluista on kiinteitä ja niihin vaikuttaminen on kauden aikana haastavaa.

– Kun myynti alkaa sakata, niin korjausliikkeen tekeminen on todella vaikeaa, lähes mahdotonta, seurapomo toteaa.

Jokinen haluaa kuitenkin valaa uskoa tulevaisuuteen.

– Koska lähitulevaisuus on epäselvä, niin olisi katsottava vähän kauemmas. Näen tämän mitä on rakennettu, HC TPS Oy ja Turku Live -kombinaatio, että tulevaisuus tulee olemaan valoisa. Urheiluun panostaminen, urheilun johtoryhmä, uudet valmennustiimit ja urheilujohto luovat pohjan, jolla TPS tulee pitkällä aikavälillä nousemaan aivan huipulle.