NHL-GM:n draft-näkemyksiä pilkattiin vuonna 2012 – tilanne kääntynytkin päälaelleen

Entinen NHL-GM Brian Burke kohautti aikoinaan, kun hän sanoi Morgan Riellyn olleen hänen papereissaan koko draftin ykkönen vuonna 2012. Konkarin puheille naureskeltiin. Lopulta Rielly varattiin Toronto Maple Leafsin toimesta viidennellä sijalla.
Jälkikäteen katsottuna Burke ei välttämättä ollut väärässä. Vuonna 2012 ykkösenä varattiin Nail Jakupov, joka osoittautui yhdeksi kaikkien aikojen flopeista. Hän on siirtynyt jatkamaan uraansa KHL:ssä.
Kakkosena Columbus Blue Jackets varasi puolustaja Ryan Murray. Puolustaja on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista, ja vaikka hän nousikin NHL-tasolle, ei hän ole missään nimessä edes lähellä tähtistatusta.
Kolmantena Montreal Canadiens varasi Alex Galchenyukin. Hän aloitti NHL-uransa vahvasti, mutta tällä kaudella hän nakutti ainoastaan 24 tehopistettä. Seurakin on vaihtunut kolmesti kolmen viime kauden aikana.
Neljäntenä New York Islanders varasi Griffin Reinhartin. Puolustaja pelasi NHL:ssä 37 ottelua. Nykyään hän kiekkoilee Kiinassa.
Samaan aikaan Rielly on noussut yhdeksi NHL:n parhaista kiekollisista puolustajista. Kaudella 2018-19 hän tykitti täydessä runkosarjassa tehot 20+52=72.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa