TPS pestasi Saku Koivun uuteen johtoryhmään – Erkka Westerlundkin liittyy remmiin: ”Meidän pitää uskaltaa olla myös kriittinen”

TPS tiedotti kotisivuillaan, että seura vahvistaa urheiluosaamistaan ja vie jääkiekkoseuran toimintansa uudelle tasolle. Sen urheilutoiminnan suunnittelusta ja seurannasta vastaa toukokuun alusta alkaen HC TPS:n ja TPS Juniorijääkiekko ry:n yhteinen urheilun johtoryhmä.
Sen muodostavat seuran urheilujohtajana aloittava Rauli Urama sekä Saku Koivu ja johtoryhmän puheenjohtajana toimiva Erkka Westerlund.
– Meillä on valmennuksen huippuosaajien kanssa mahdollisuus nostaa perinteikäs ja menestynyt seura uudelle tasolle. Perusta on vahva ja mahdollistaa uuden rakennustyön sekä toiminnan kehittämisen, Koivu sanoo.
Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja kehittää seuran osaamista ja olosuhteita pitkällä tähtäimellä, operatiivisen toiminnan tukena. Tiedotteessa kerrotaan, että tavoitteena on luoda seuralle tunnistettava valmennuskulttuuri ja urheiluidentiteetti.
Johtoryhmä työskentelee läheisessä yhteistyössä seuran toimitusjohtaja Santtu Jokisen, pelaajakoordinaattori Tomi Kallion ja valmennuspäällikkö Mika Suoraniemen kanssa.
– Meidän pitää uskaltaa olla myös kriittinen, ja tiedostaa, että nykyinen taso ei riitä. Tulevaisuuden menestykseen vaaditaan jokapäiväisen tekemisen laatua, ja siinä meidän pitää olla parempia, linjaa Koivu.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Kärpät julkisti kapteenistonsa – Leijonat-ikoni korvaa Marko Anttilan
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- MM-kisojen otteluohjelma julkistettiin – näin Leijonat pelaa
- Milan Lucic yrittää paluuta NHL:ään – tässä uusi seura
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Kiekko-Espoolle isot tappiot – seura avasi syitä
- NHL-seuran ykköstykki siirtohuhuissa – tämä seura kiinnostunut
- SaiPa takoi huipputuloksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion